Kansanvalistusseuran 140-vuotisjuhla 26.9. Sanomatalolla

Kansanvalistusseura juhlistaa 140-vuotista historiaansa Suurella sivistyskeskustelulla 26. syyskuuta.

Tilaisuus järjestetään klo 13–16 Sanomatalolla Helsingissä yhteistyössä Helsingin Sanomien kanssa.

Kaikille avoimessa keskustelussa haetaan 2020-luvun sivistyksen määritelmää. Millainen on suomalaisten medialukutaito mediakohujen ja uutisvirran keskellä? Entä mitä taitoja sivistynyt kansalainen tulevaisuudessa tarvitsee? Onko Suomi yhä vuonna 2020 koulutuksen kärkimaa?

Tilaisuuden juontaa Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies Jaakko Lyytinen.

Suomen vanhinta sivistysjärjestöä, Kansanvalistusseuraa, voi tämän päivän sanoin kutsua ajatushautomoksi. Sen työntekijät ja luottamushenkilöt ovat olleet merkittäviä vaikuttajia sivistyksen juurruttamisessa, suomalaisen koulutusjärjestelmän luomisessa ja kansalaisyhteiskunnan rakentamisessa. Innovaatiot ovat seuranneet toinen toistaan, vaikka harmaita ja talouden kuormittamia jaksojakin on ollut.

140-vuotias säätiö tunnetaan nykyään verkkoperuskoulun edelläkävijänä, aikuiskoulutusalan julkaisijana, yhteiskunnallisena vaikuttajana ja tiedottajana.

Keskustelu on Kansanvalistusseuran juhlavuoden päätapahtuma.

Lisätietoja: info@kvs.fi

 

OHJELMA: SUURI SIVISTYSKESKUSTELU

KLO 13.00 TILAISUUDEN AVAUS
Kaius Niemi, vastaava päätoimittaja, HS
Tapio Kujala, toiminnanjohtaja, Kansanvalistusseura 

KLO 13.05 MEDIALUKUTAITO – SIVISTYKSEN PERUSTA?
Kaius Niemi, vastaava päätoimittaja, HS
Kiti Müller, tutkimusprofessori, TTL
Tapio Kujala, toiminnanjohtaja, Kansanvalistusseura

KLO 13.30 MIKÄ ON SIVISTYSKÄSITYKSENI?
Irja Askola, piispa, Helsingin hiippakunta
Antti Kasvio, vanhempi tutkija, TTL
Sirpa Pietikäinen, europarlamentaarikko

KLO 14.00 MITÄ TAITOJA TULEVAISUUDESSA TARVITAAN?
Tapio Anttila, asiamies, Sitra
Heikki Silvennoinen, professori, Turun yliopisto
Taina Saarinen, rehtori, Helsingin työväenopisto

KLO 14.30 DIGITAALINEN OPPIMISPILVI – LÖYTYYKÖ OPPIMISEN ILO?
Kristiina Kumpulainen, professori, Helsingin yliopisto
Krista Kiuru, opetusministeri
Tuija Tammelander, johtaja Etäkoulu Kulkuri, Kansanvalistusseura

KLO 15.00 TULEEKO KOULUTUKSESTA SUOMEN UUSI VIENTITUOTE?
Jyri Ahti, johtaja, Sanoma Learning
Sari Sarkomaa, kansanedustaja
Elise Tarvainen, johtaja, EduCluster Finland

KLO 15.30 ONKO SUOMI KOULUTUKSEN KÄRKIMAA 2020?
Aulis Pitkälä, pääjohtaja, OPH
Tuomo Puumala, kansanedustaja
Juha Kaivola, pedagoginen rehtori, Turun kristillinen opisto

Kansanvalistusseura | Cygnaeuksenkatu 4 | FI-00100 HELSINKI
© Kansanvalistusseura 2013 | Powered by Whitestone