Aikuiskasvatus-lehden vuoden 2013 tiedeartikkeliksi on valittu Tiina Kontisen, Pia Hounin, Helena Karstenin ja Heikki Toivasen kirjoittama Liminaalitilan käsite työn muutosten jäsentäjänä. Teksti julkaistiin Aikuiskasvatuksen numerossa 4/2013.

Toimituskunnan mukaan artikkeli tarjoaa uudenlaisen näkökulman työelämän ja erityisesti sen muutosten tutkimiseen.

Siinä tuodaan aikuiskasvatustutkimukseen tärkeää antropologista tutkimusta, joka syventää aikuiskasvatuksen alueella jo pitkään harrastettua muutos- ja kehittämistutkimusta ja kiinnostusta rajatilojen, siirtymätilojen ja muutoslaboratorioiden teoretisointiin. Liminaalitilan käsite sekä sen käyttökontekstit ja sovellukset käydään läpi monipuolisesti, ja kansainvälistä tutkimusta hyödynnetään kattavasti. Artikkeli on mielenkiintoisesti kirjoitettu ja puhuttelee laajaa lukijakuntaa.

Valinnan vuoden tiedeartikkelista teki lehden toimituskunta. Valinta julkistettiin Aikuiskasvatuksen tutkijatapaamisessa Turussa 6. helmikuuta.
 

Kansanvalistusseura | Cygnaeuksenkatu 4 | FI-00100 HELSINKI
© Kansanvalistusseura 2013 | Powered by Whitestone