Yle esittää Opi ja elä -videot

Kansanvalistusseuran tuottamat Opi ja elä -sarjan videot näytetään helmi-maaliskuussa Ylen TV1-kanavalla. Kuusi inserttiä esitetään peräkkäisinä keskiviikkoina alkuillan prime time -aikaan.

Videot kuvaavat suomalaista koulutusjärjestelmää opettajien koulutuksessa, oppimisympäristöissä ja aikuiskoulutuksessa. Äänessä ovat oppijat ja opettajat.

Viiden minuutin mittaiset tarinat on tarkoitettu koulutukseen, keskustelun herättelijöiksi, koulutusvientiin tai vaikkapa vanhempainiltaan. Ne on tuotettu yhdessä Opetushallituksen kanssa.

Mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen kuuluu Ylen lailla määriteltyihin tehtäviin.

- Näyttää siltä, että Yle ottaa tehtävänsä todesta, sanoo videotuotantoa koordinoinut Kansanvalistusseuran toiminnanjohtaja Tapio Kujala.

Yle näyttää Opi ja elä -insertit TV1-kanavalla keskiviikkoisin 4. helmikuuta lähtien kello 19.53.
Videot voi myös katsoa Kansanvalistusseuran Vimeo-kanavalla.

Tutustu sarjan jaksoihin

  • 4. helmikuuta: Espoolaisesta biologian ja maantiedon opettajasta Teemu Lämsästä ei pitänyt tulla opettajaa, mutta tuli kumminkin. Ammatissaan hän haluaa vaikuttaa nuorten elämään.
     
  • 11. helmikuuta: Ysiluokkalainen Tuulia Pihl osallistuu koulussaan menossa olevaan teknologian teemaviikkoon ja harjoittelee demokratiaa oppilasparlamentissa.
     
  • 18. helmikuuta: Opettajaksi opiskelevia ohjaava Leena Tuominen kertoo, mitä kaikkea työssä vaaditaan ja mikä on tärkeää luokkatilanteessa.
     
  • 25. helmikuuta: Luokanopettaja Maija Rintola haluaa tarjota oppilailleen myönteisen koulukokemuksen. Hänestä on tärkeää, että jokainen tulee kouluun mielellään ja ymmärtää oppimisen tärkeyden.
     
  • 4. maaliskuuta: Eeva Aaltonen on aina harrastanut käsitöitä. Hän on opiskellut monia tekniikoita, mutta haluaa yhä oppia uusia taitoja.
     
  • 11. maaliskuuta: Seija Pehu innostui eläkkeelle jäätyään opiskelusta ikä-ihmisten yliopistossa. Se muutti hänen elämänsä.
Kansanvalistusseura | Cygnaeuksenkatu 4 | FI-00100 HELSINKI
© Kansanvalistusseura 2013 | Powered by Whitestone