1964 Kansainvälistyminen alkaa

Kansanvalistusseura ryhtyi 1964 julkaisemaan englanninkielistä lehteä Adult Education in Finland, myöhemmin Life and Education in Finland (LEAF). Lehti esitteli suomalaista aikuiskasvatusta ja kulttuuria kansainväliselle yleisölle. Vuonna 1996 konsepti uudistui ja lehden nimeksi tuli Lifelong Learning in Europe (LLinE), joka muuttui verkkolehdeksi 2012. Sen tehtävänä oli silloittaa aikuiskasvatusalan tutkimusta ja käytäntöä.

Kansainvälistyminen oli vilkasta 1960-luvulta lähtien. Koska Kansanvalistusseura oli entuudestaan tunnettu kielikurssien tarjoaja, se sai vuonna tehtäväkseen suomalaisten virkamiesten ja Euroopan unionin virkamiehiksi pyrkivien valmennuskoulutuksen Suomen liittyessä Euroopan unioniin vuonna 1995.

Seura oli 1970-luvun puolivälissä myös ryhtynyt järjestämään valtion tuella ulkosuomalaisten eli Suomen ulkopuolella asuvien suomalaislasten peruskoulutuksen. Ulkosuomalaisten kotiperuskoulu aloitti ensin osana Kirjeopistoa, mutta eriytyi nopeasti omaksi yksikökseen. Kotiperuskoulu ryhtyi tarjoamaan verkkokursseja 1990-luvun loppuvuosina, ja on kehittyi verkko-opetuksen edelläkävijäksi Suomessa. 2010-luvulla opetus siirtyi kokonaan verkkoon, ja vuonna 2011 koulu muutti nimensä Etäkoulu Kulkuriksi.

Uusi askel kansainväliseen vaikuttamistyöhön otettiin vuonna 2012, kun Euroopan aikuiskasvatusliiton (European Association for Education of Adults, EAEA) tiedotusyksikkö siirtyi Kansanvalistusseuran alaisuuteen.

Lähde: Ojanen, Eero (2014). Valoa kansalle. 140 vuotta suomalaista sivistystä.

Kansanvalistusseura | Cygnaeuksenkatu 4 | FI-00100 HELSINKI
© Kansanvalistusseura 2013 | Powered by Whitestone