KVS-foorumi

KVS-foorumi kokoaa yhteen Kansanvalistusseuran koulutus- ja keskustelutilaisuudet. Järjestämme vuosittain seminaareja, paneelikeskusteluja ja koulutuksia Suomessa ja maailmalla. Ne on suunnattu sekä asiantuntijoille että suurelle yleisölle. Osallistumme erilaisiin tapahtumiin myös itse.

Koulutukset

Kansanvalistusseura kouluttaa pääosin sidosryhmiään viestinnän, vaikuttamisen ja hallinnon eri teemoista.

Oppilaitoksen rakenneuudistusten johtaminen. Kolmen moduulin koulutus Tampereeella 2015–2016

Mediakasvatuksella kansalaistaitoja Palestiinassa -hankkeessa koulutetaan Palestiinalaisalueen järjestötoimijoita, toimittajia ja julkisen sektorin työntekijöitä median toimintatavoista ja medialukutaidosta.Hanketta tuetaan Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyön määrärahoin.

Keskustelut

Kansanvalistusseura osallistuu vuosittain Porin SuomiAreenan keskustelutapahtumaan. Tutustu keskusteluihimme:

2016: #VihaRakkausSivistys - kohti rakentavaa keskustelukulttuuria
2015: Kuinka konflikti kesytetään?
2014: Tietoyhteiskunnasta kohuyhteiskuntaan

Sivistyskeskustelusarja aloitettiin syksyllä 2014 Kansanvalistusseuran 140-vuotisjuhlavuoden päätapahtumassa. Koko kansan keskustelutilaisuus järjestettiin yhdessä Helsingin Sanomien kanssa Sanomatalolla Helsingissä.

Kansanvalistusseura | Cygnaeuksenkatu 4 | FI-00100 HELSINKI
© Kansanvalistusseura 2013 | Powered by Whitestone