Skip to Content
Ajankohtaista

Sivistyneessä elämässä tuotanto ja kulutus mahtuvat samalle maapallolle

Julkaistu:

Toisin kuin mediaa seuraamalla voisi luulla, kiertotalouden käsite ei oikeastaan ole erityisen uusi, vaan pitkän kehityskaaren tulos. Globaali kiertotalouden käsite syntyi vuosien 1985 ja 2013 välillä, mutta ydinajatukset oli esitetty jo aiemmin.

Kiertotalous on vaihtoehto lineaariselle talousjärjestelmällemme, jossa luonnonvarat käytetään tuotteisiin, jotka päätyvät kaatopaikalle. Kiertotaloudessa talouskasvu ei ole riippuvainen luonnonvarojen käytöstä: kasvua syntyy esimerkiksi tuotteiden jakamisesta, vuokraamisesta, korjaamisesta ja päivittämisestä.

Aloin tutkia kiertotaloutta, sillä halusin tehdä jotain ilmaston hyväksi.  Päätökseen vaikutti esimerkiksi Lapissa viettämäni kesä. Elämykset luonnossa ja pohjoisen luonnonmukaisen elämänmenon aistiminen jättivät jälkensä.

Tällä hetkellä tutkin aihetta Tampereen yliopistossa usean korkeakoulun CICAT2025-yhteishankkeessa, joka tukee Suomen tavoitetta olla kiertotalouden johtava maa vuoteen 2025 mennessä.

Tutkijana kiehtovaa on ollut huomata se, kuinka oman ajatteluni kehityksessä on ollut samoja vaiheita kuin globaalin kiertotalouskäsitteen synnyssä: olen ensin ajatellut kiertotaloutta kierrätyksenä, sitten kulutuskäyttäytymisenä ja harkittuina hankintoina.

Nyt pohdin, millaista on tuotanto, joka on kaikille sidosryhmille – luonto mukaan luettuna – niin hyvää ja kestävää, ettei sitä tarvitse suitsia.

Kiertotalous alkoi kierrätyksestä

Vihreitä nuolia, teknisiä kaavioita, jätteistä tehtyjä tuotteita, roskiksia, kirppiksiä ja kierrätystä.

Nämä olivat ajatuksiani, kun kuulin sanan kiertotalous ensimmäistä kertaa. Sanan kuuleminen piirsi mieleeni vaiheen, jossa tuote poistuu käytöstä ja jatkaa elämäänsä tavalla tai toisella.

Osaksi mielikuva syntyi sanasta kiertotalous, osaksi mediasta. Kun globaalin kiertotalouskäsitteen ydinajatukset kuplivat pinnan alla ennen vuotta 1985, keskustelua hallinnoi jätteenkäsittely ja luonnon saastuminen.

Historia on jättänyt perintönsä nykyhetken julkiseen kiertotalouskeskusteluun: jätteenkäsittelyn ja kierrätyksen asema osana kiertotaloutta on yhä ylikorostunut.

Hyvä ja pitkä elämä hankinnoillemme

Sittemmin kiertotalouden keskeinen ydin siirtyi ajatuksissani kierrätyksestä kulutuskäyttäytymiseen ja ostopäätökseen.

Ymmärsin kiertotalouden ensisijaisesti siten, että kulutamme vähemmän, käytämme luonnonvaroja viisaammin, harkitsemme hankintojamme ja arvostamme hankkimaamme. Tällöin kenties haluamme hankinnoillemme hyvää myös yhteisen elämän päättyessä – ja seuraavan alkaessa.

Vastaava tarkastelutavan muutos tapahtui globaalin kiertotalouskäsitteen synnyssä: vuoden 1985 jälkeen käytiin keskusteluja tuotteiden pitkäikäisyydestä, korjaamisesta, kunnostamisesta, päivitettävyydestä ja uudelleenvalmistuksesta.

Samalla kiertotalouskeskustelusta ja sanastosta tuli monimuotoista ja haastavaa, sillä tieto oli osin puutteellista ja sirpaleista. Lopulta vuonna 2013 Ellen MacArthur Foundation lanseerasi kiertotalouden viitekehyksen ja nosti sanan huulillemme.

Oppia mustikoista ja luonnon jätteettömyydestä

Kun huomioni kohdistui harkittuihin hankintoihin, ajattelin myös, että tavoitteena on tuottaa vain se, mitä tarvitsemme.

Nykyään mieltäni haastaa ajatus, joka syntyi kesäisen, ylitsepursuavan mustikkametsän ja kehdosta kehtoon -kirjallisuuden myötä. Kehdosta kehtoon -ajattelu tarkoittaa sitä, että käytöstä poistetun tuotteen tulisi toimia verrattain helposti raaka-aineena uudelle tuotteelle.

Sen lisäksi, että vähennämme kestämätöntä tuotantoa, voisimme ottaa tuotannossa mallia luonnon jätteettömyydestä.

Esimerkiksi mustikat: runsaudestaan huolimatta yhdenkään kasvin yksikään osa ei ole jätettä, vaan kiertokulussa arvokasta ravintoa ihmisille, eläimille ja maaperälle. Voimmeko tulevaisuudessa tuottaa yhä useampia tuotteita lähtökohtaisesti kestävästi sen sijaan, että minimoimme haittavaikutuksia ja viestimme tekevämme tuotteita vähemmän kestämättömästi?

Kestävän kiertotalouden mukaisessa sivistyneessä elämässä tuotanto ja kulutus mahtuvat maapallon ekologisen kantokyvyn rajoihin. Toisin sanoen tuotanto ja kulutus eivät ylitä luonnolle aiheutuvan rasituksen ylärajaa.

Se tarkoittaa myös, että suhtaudumme kaikkiin hankintoihimme ja sidosryhmiimme – luonto mukaan luettuna – vaalien.

Kirjoittaja on työstänyt tekstin osana Talousviestintää tutkijoille -koulutusta, jossa Kvs-säätiö koulutti kauppatieteiden tutkijoita viestimään tutkimusaiheistaan yleistajuisesti ja vaikuttavasti. Heta Leinonen tutkii kiertotaloutta ja sidosryhmäteoriaa väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa.

Aihetta käsitellään myös Aikuiskasvatus-tiedelehden teemanumerossa ja blogikirjoituksissa – kaikki maksuttomasti luettavissa verkossa.

Lue lisää:

  • Blomsma, F. & Brennan, G. (2017). The emergence of circular economy: A new framing around prolonging resource productivity. Journal of Industrial Ecology, 21(3), 603–614.
  • McDonough, W. & Braungart, M. (2002). Cradle to cradle: Remaking the way make things. New York: North Point Press.
  • Tekstissä on hyödynnetty myös CICAT2025-hankkeen, Sitran ja Ympäristöministeriön sivustoja.

 

Jaa artikkeli
Back to top