Tullaan tutuiksi retkeillen!


Kansalaisen perustaidot -hanke (2018 - 2020) on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama ja osa Opetus- ja kulttuuriministeriön Taito-ohjelmaa. Hanketta toteutetaan Opintokeskus Siviksen ja Kansanvalistusseuran yhteistyönä.


18.09.2019

Luonnonläheisyys on monissa suomalaisissa kaupungeissa helposti saavutettavissa ihan jalan – autolla liikkuen pääsee jo lähes erämaisemiin!

Luonto on monelle mieluinen ja rauhoittava ympäristö. Luonto on neutraali ympäristö. Ei olla kenenkään kotipesässä, ei koulussa, ei konttorissa. Kaikki me olemme metsässä vieraana. Liikumme yhdessä luontoa kunnioittaen ja sen rauhasta nauttien.

Kansalaisen perustaidot -hanke järjestää kuusi pilottia kolmella paikkakunnalla: Espoossa, Turussa ja Savonlinnassa. Kaikissa piloteissa keskeistä on se, että teemme asioita yhdessä ja samalla opimme uusia taitoja.

Iloa ja evästä elämään

Savonlinnan toinen pilotti oli vuorossa syyskuun alussa. Ohjaajat olivat pääosin samoja kuin aiemmin ensimmäisessä pilotissa, kohderyhmämme ja tietenkin opiskelijat vaihtuvat.

Luontoelementti on ollut läsnä vahvasti molemmissa Savonlinnan piloteissamme. Syksyn pilottia markkinoimme otsikolla Iloa ja evästä elämään! Tässä pilotissa yhdistyvät luontoelementtiin monet eri asiat: retkeily syksyisessä metsässä on myös henkisten akkujen lataamista rauhallisessa ympäristössä. Metsän antimien keräily ja niiden yhteinen valmistaminen ruuaksi antoi puolestaan pohjaa pohdinnoille ruuan valmistamisen taloudellisista sekä ekologisista vaikutuksista. Osallistujat pääsivät päivittämään myös digiosaamistaan, joka helpottaa asiointia viranomaisten kanssa sekä tehtiin yhdessä suuntasuunnitelmaa.

Ryhmämme oli todellinen pienryhmä: osallistujia oli vain neljä. Viides osallistuja oli mukana torstaisin opiskelujensa ehdoilla.

Ropponen mustikoita, kassillinen kanttarelleja

Olimme varanneet tutustumiseen reilusti aikaa ja kukin pääsi kertomaan itsestään, elämästään ja haaveistaan sen verran ja sillä intensiteetillä kuin tuntui hyvältä. Keskinäinen kunnioitus ja luottamus muodostui heti. Kävimme mielenkiintoisia ja keskusteluja esille nousseista aiheista haaveista, jännittämisestä ja monesta muusta aiheesta. Intensiivisen aamun jälkeen tuntui hyvältä lähteä metsän rauhaan. Siellä pystyi sulattelemaan asioita ja olemaan rennosti yksin tai yhdessä. Marjamätäs voi olla oma hiljaisuuden hetki tai sen äärellä on kiva turista.

Pienryhmämme opiskelijat olivat kaikki innolla mukana ensimmäisen päivän retkessä. Tutkailimme luontoa yhdessä eräoppaaksikin kouluttautuvan ohjaajamme johdolla. Metsä tarjosi antimiaan: ropposet täyttyivät mustikoista, kassi kanttarelleista ja muutama herkkutattikin löytyi lehvien alta matkaan seuraavan päivän ruuan valmistusta varten. Monelle voi olla ensimmäinen kerta, kun itsekerätyistä luonnonantimista valmistetaan herkkuja ruokapöytään seuraavana päivänä.

Kokkailujen parissa ja ruokailun äärellä jatkuivat keskustelut koulutuksen jatkosuunnitelmista. Kaikkien-malli on vahvasti opiskelijalähtöinen: jatkopäivien suunnitelma tehdään yhdessä.

 

Virpi Markkanen
Asiantuntija
Opintokeskus Sivis

Avainsanat: , , , , ,