Avoimeen tilaan!

Palestiinalaisalueilla elämää rajaavat joka puolelta miehityksen muurit ja piikkilanka-aidat, kirjoittaa mediakouluttaja Joonas Aitonurmi.


Jos Israelin puolella asuva päättää ummistaa silmänsä, muurin olemassaolon voi unohtaa, kirjoittaa Joonas Aitonurmi.

11.08.2016

Kansanvalistusseuran mediakoulutushankkeen kouluttajat raportoivat Palestiinasta sanoin, kuvin ja videoin.

Betlehemiläisessä luokassa kaksi opiskelijaa aloittaa aamunsa puhisevalla väittelyllä miehityksen seurauksista. Miehet kiistelevät siitä, ovatko kaikki Palestiinan ongelmat Israelin miehityksen syytä. Heräilevässä luokassa muutama ottaa kantaa, moni komppaa, ja joitakin heti aamusta käynnistyneen keskustelun kiivaus hymyilyttää.

Joonas Aitonurmi

  • on 23-vuotias yleisen valtio-opin ja politiikan tutkimuksen maisteriopiskelija Helsingistä.
  • opettaa Palestiinassa sosiaalista mediaa
  • "Hienoin kokemukseni Palestiinassa oli vaellus Jordanian laaksossa. Vaelsin 25 kilometria karussa ja kauniissa luonnossa."

Palestiinassa miehitys näkyy, kuuluu ja tuntuu jokaisen elämässä. Kyse ei ole vain tilojen, vaan myös elämän ja arjen haltuun ottamisesta.

ARABIAN KIELEN SANA ’MARHABAN’ on suomen kielen ’morjens’. Suoraan suomennettuna se tarkoittaa ’avoimeen tilaan’, ja se on vanhaa beduiinisanastoa. Israelin ja Palestiinan alueilla on silmänkantamattomiin avaraa aavikkoa, mutta kaupungeissa ja kylissä eletään erillään ja eristettyinä.

Miehityksen konkreettisin artefakti on brutaalin ruma muuri, jota rakennetaan halkomaan seutuja ja kaupunkeja näennäisen mielivaltaisesti. Todellisuudessa muuri rajaa alueita suunnitellun järjestelmällisesti: katuja, viiniviljelmiä, vesialueita ja teitä reunustavien betoniseinien tai piikkilanka-aitojen on tarkoitus erottaa palestiinalaiset israelilaisista.

Kun kontrolloidaan moottoriteitä tai oliivipuita, hallitaan maatilkun lisäksi liikkumista ja työntekoa.

KÄVIN ELOKUUN ALUSSA kansalaisjärjestö Breaking the Silencen kierroksella Hebronin siirtokunta-alueilla Kiryat Arbassa ja historiallisessa keskustassa. Kierrosta opasti entinen Israelin armeijan sotilas, ja hän kertoi kokemuksistaan miehitetyillä alueilla. Vaikka hän oli varttunut Jerusalemissa aivan kivenheiton päässä palestiinalaisalueista, ei hän ennen armeijakomennustaan Hebroniin ollut koskaan jutellut palestiinalaisen kanssa.

Kun matkustaa kaupungista toiseen, huomaa itsekin kuinka pitkiksi henkiset etäisyydet ihmisten välillä ovat kasvaneet.

Jerusalemissa koitin löytää reittiä bussiasemalle, josta lähtevät bussit Betlehemiin tai muualle Palestiinaan. Yhden taksikuskin kaveria lukuun ottamatta paikalliset eivät osanneet tai halunneet kertoa, mistä nämä bussit lähtevät. Tämä tuntuu hurjalta, sillä Betlehemin kaupunki on suosittu turistikohde ja ikoninen historiallinen paikka, eikä sinne ole matkaakaan Jerusalemista kuin alle kymmenen kilometriä, noin puolen tunnin ajomatka. Tai tunnin tai kahden, tarkastuspisteiden vireydestä riippuen.

Sen sijaan minulta osattiin kysyä, haluammeko kulkea vihreillä vai valkoisilla busseilla. Vihreät ovat israelilaisten linjoja ja valkoiset palestiinalaisten. Tien päällä huomaa, kuinka opasteet vievät vihreät linjat israelilaiskaupungista ja siirtokunnasta toiseen, mutta palestiinalaiskaupunkien nimiä ei lue kylteissä ennen palestiinalaisalueille pääsyä.

KANSAINVÄLINEN YHTEISÖ on tuominnut Israelin rakentamat siirtokunnat kansainvälisen lain vastaisiksi. Silti todellisuudessa miehitettyjen palestiinalaisalueiden maat ja tiet ovat nyt Israelin armeijan hallinnassa.

Länsirannalla erottelu ei lopu bussilinjoihin. Alueella asuvia siirtokuntalaisia koskee Israelin siviililainsäädäntö ja palestiinalaisia sotalainsäädäntö. Tästä syystä rikoksista, kuten kivien heittelystä, langetetut tuomiot ovat erilaisia riippuen siitä, kumman maan puolelle henkilö on syntynyt. Armeija ei saa puuttua siirtokunnissa asuvien siviilien tekemisiin, ja siviilipoliisi kääntää usein katseensa pois.

HALLITSEMALLA AIKAA JA TILAA, miehitys vaikeuttaa palestiinalaisten elämän järjestämistä kaikilla sen osa-alueilla. Kuten palestiinalainen ystäväni totesi, miehitys pysyy alituiseen mielessä. Millaista on arki, jos takaraivossa jäytää jatkuvasti paha olo?

Rajat eivät ole aina vain aitoja tai muureja. Ne ovat myös sanoja, käytänteitä ja tekoja, jotka muokkaavat maailmaa ja ajattelua. Aavikon avointa tilaa olisi paljon helpompi täyttää hymyillä ja ystävillä kuin muureilla.

Rakentamisen voi aloittaa sanomalla marhaban.

Teksti: Joonas Aitonurmi
Kuva: Karoliina Knuuti

Viikoittaisessa Kahden kansan välissä -blogissa seurataan Kansanvalistusseuran mediakoulutushanketta Palestiinassa vuoden loppuun saakka.

Avainsanat: , , , , , , , ,