Juoksulenkillä suojasermin takana

Palestiinassa julkinen tila on edelleen vahvasti miesten, kirjoittaa Pohjois-Länsirannan Jeninissä kouluttava Tuuli Oikarinen.




10.11.2016

Pitkillä ulkomaanmatkoilla aloitan usein lenkkeilyn. Palestiinassa se ei käy päinsä. Kaupunkien kadut ovat liian kapeita ja ruuhkaisia, eikä autojen seassa ole tilaa juosta. Pinkominen herättäisi lisäksi liikaa huomiota, koska kukaan muukaan ei juokse.

SUURIN SYY iltalenkin väliin jättämiselle on kuitenkin sukupuoleni. Juokseminen ei ole rentoutuskeino, jos perään satelee huudahduksia. Koulutuksemme naispuolinen tulkki Ghadir Safadi vahvisti asian: hän ei koskaan lenkkeilisi Länsirannan pohjoisosassa sijaitsevassa Jeninissä, jonka yliopistolla opetamme. Kotikaupungissaan Jerusalemissa hän kyllä juoksee, niin kuin monet muutkin.

Tuuli Oikarinen

  • on 26-vuotias toimittaja ja oikeustieteen opiskelija
  • opettaa Palestiinassa journalismin etiikkaa ja sosiaalisen median käyttöä.
  • "Uutiskuvien perusteella Palestiina on yhtä konfliktia. Ei ole, vaan myös mainio matkakohde. Falafel on taivaallista, maisemat pysäyttäviä ja ihmiset eivät malta olla kertomatta maastaan ulkomaalaisille."

Esimerkki kertoo, miten suuret kulttuurierot Palestiinassa voi olla kaupunkien välillä, joiden välimatka on linnuntietä 75 kilometriä.

Pohjois-Palestiinassa naispuoliselle turistille myös hitaampi kaduilla vaeltelu ja kahviloissa istuskelu on haasteellista. Leikkipuistoja tai puistoja ei ole – julkista tilaa on ylipäätään vähän. Kadut ja niille levittäytyvät kaupat ovat miesten hallussa. Miesjoukot pysähtelevät, hengailevat, ottavat julkisen tilan itselleen. He ovat kaupanpitäjiä tai istuvat katukahviloissa, joissa pelkät miehet polttavat vesipiippua. Pojat norkoilevat ja auttavat töissä.

Naiset puolestaan ovat julkisessa tilassa lähes poikkeuksetta liikkeessä: menossa yliopistolle tai töihin, tulossa kotoa tai matkalla sinne. Päivisin torit täyttyvät naisista, jotka tekevät ruokaostoksia. Iltaan mennessä he katoavat koteihinsa, ja kaduille jäävät vain miehet. Viime koulutusmatkallamme Betlehemissä pyysin pari kertaa kurssin naisia syömään tuntien jälkeen, mutta ei se käynyt. Heidän piti mennä suoraan kotiin.

MIESPUOLISET SUOMALAISET kouluttajat kävelevät kadulla istuvien ukkojen luokse polttamaan tupakkaa ja ystävystymään. Mihin minä kävelen, kun naisia ei istu missään, ja tuntemattomille miehille juttelu tuntuu täällä epäsoveliaalta?

Kadulla liikkuessani tunnen olevani kuin vieras laji, jonka täytyy harppoa nopeasti omalle reviirilleen neljän seinän sisään.

Kaupoissa ja ravintoloissa saa olla rauhassa, mutta kadulla katseet ja huudahdukset seuraavat kaikkialle. Suurin osa niistä on tosin ystävällisiä tervehdyksiä ja uteliaita kysymyksiä. Myös miespuoliset turistit saavat niitä osakseen asuinkaupungissamme Nablusissa, jossa ulkomaalaisia on vähän.

Ulkomaalaisuus selittää silti vain osan huomiosta. Kysyin tulkiltamme, minkä hän kokee isoimmaksi ongelmaksi naisen elämässä Palestiinassa. Hän vastasi epäröimättä: ahdistelu.

HÄIRINNÄN PELKO ajaa naiset pois näkyvistä.

Kysyttyäni Ghadir Safadilta, eivätkö naiset käy kahviloissa, hän ihmetteli: kyllä käyvät. Eivät kuitenkaan niissä kadulle avautuvissa vesipiippukahvioissa, vaan suojaisemmissa.

Suojassa ovat myös naisten liikuntapaikat. Nablusin ostoskeskuksen ylimmän kerroksen kaukaisimmasta nurkasta löysin sermin. Sermin takana oli suojakalvolla peitetty lasiovi, ja paikka näytti suljetulta. Oven takana oli kuitenkin verho, jonka takaa avautui kirkkaanvihreäksi maalattu naisten kuntosali – sellainen, kuin Suomessakin. Treenimusiikki pauhasi, ja minä pääsin juoksemaan.

Sukupuolten erottelu on kuitenkin vähentynyt viimeisten viiden vuoden aikana. Kun vielä viime vuosikymmenellä nuoret miehet ja naiset istuivat harvoin samoissa kahviloissa, on se nykyään melko tavallista verraten vapaamielisessä Ramallahissa. Jopa konservatiiviseen Nablusiin on avattu kahvila, jonka pitäjä haluaa saada miehet ja naiset viihtymään samassa tilassa. Kunnianhimoinen tavoite vaatii kuitenkin karkeita toimia: miehiä käännytetään pois ovelta, jotta kahvilan sukupuolijakauma pysyy tasaisena, eivätkä naiset kaikkoa.

Ehkä jonain päivänä portsaria ei tarvita.

Kuva: Anna Tervahartiala

Viikoittaisessa Kahden kansan välissä -blogissa seurataan Kansanvalistusseuran mediakoulutushanketta Palestiinassa vuoden loppuun saakka.

Aiemmin Soulissa:

Avainsanat: , , ,