Ylistyslaulu yhdelle arabikansalle

Palestiinassa parasta ovat vieraanvaraisuudestaan ja avuliaisuudestaan tunnetut paikalliset, kirjoittaa medialukutaitohankkeen vapaaehtoinen Meri Eskola.


Vuorista kaikuva tunnelmallinen rukoushuuto auringonlaskun aikaan oli yksi toimittaja Meri Eskolan suosikkiasioista Palestiinassa. Kuva: Karoliina Knuuti

28.11.2019 Meri Eskola

Voisin kirjoittaa kaikesta siitä, mikä toisella Palestiinan-matkallani oli uutta.

Koulutusrakennuksen ulkopuolella ammutusta äänipommista, jonka pamausta en aluksi edes tunnistanut; mustana savuna Betlehemin kattojen ylle nousevasta kyynelkaasusta; pienistä pojista kiviä käsissään.

Meri Eskola

  • on 45-vuotias vapaa toimittaja.
  • opettaa Palestiinassa medialukutaitoa.
  • Mitä mielessä: "Liikennettä ei tule ikävä. Jouduin matkalla jopa liikenneonnettomuuteen, kun rattiin nukahtanut beduiini rysäytti jeepillään ystäväni auton perään."

Sotilaista, jotka täydessä varustuksessa keskellä kirkasta päivää marssivat pakolaisleiriin, jonne heillä ei kansainvälisten sopimusten mukaan pitäisi olla mitään asiaa. Ihmisoikeuksista, jotka tällä alueella ovat pelkkä sairas vitsi.

Mutta mikään näistä ei olisi se Palestiina, jota olen nopeasti oppinut rakastamaan.

Se Palestiina on kirkkaat aurinkoiset päivät, vuorista kaikuva tunnelmallinen rukoushuuto illan suussa, falafelien ritinä katukojun öljyssä, hiekan ja savun haju kaduilla. Rosmariinin, timjamin, teen ja kahvin voimakkaat tuoksut.

JA IHMISET, NE IHMISET, PALESTIINALAISET.

Marraskuisen This Week in Palestine -lehtisen mukaan arabit ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja vieraanvaraisuudestaan. Kun muinaisten beduiiniheimojen oli pakko tappavassa helteessä oppia luottamaan tuntemattomien vastaantulijoiden hyväntahtoisuuteen esimerkiksi veden jakamisessa, vieraanvaraisuudesta tuli hyve. Nykyään ylenpalttinen vieraanvaraisuus on arabikulttuurissa pyhä velvollisuus, kunnia-asia.

En ole missään tavannut ihmisiä, joiden avuliaisuuteen ja hyväntahtoisuuteen voisi niin varauksetta luottaa kuin palestiinalaisiin. Ehkä olen naiivi skandinaavi, mutta ventovieraiden ja puolituttujen ystävällisyys Palestiinassa ei tunnu laskelmoidulta eivätkä lukuisat yhteiset teehetket pakotetuilta. Mikä tahansa matkailijalla on hätänä, apu löytyy paikallisilta: uudet piilolinssit, oikea bussipysäkki, matka viereiseen kaupunkiin, sopiva hotellihinta.

Ehkä nopeilla ystävyyksillä ja loppumattomalla sydämellisyydellä on kääntöpuolensakin, länsimaisittain vieras velvollisuus pitää yhteyttä ja olla itsekin vastavuoroinen. Mutta se on pieni hinta maksettavaksi.

Kun Betlehemissä alkoi tilanne kuumentua, ja meidänkin elämäämme tunkeutuivat kyynelkaasu sekä poikkeustila, en ollut sekuntiakaan huolissani – niin kauan kuin olin paikallisten ympäröimä. Olin täysin varma, ettei yksikään ventovieraskaan jättäisi meitä suomalaisia pulaan.

Pelottaa minua alkoi vasta Tel Avivin lentokentällä, jossa miehittäjävaltion toimet olivat kotiinpalaajalle yhtä ahdistavia kuin aina.

Enkä ehtinyt edes poistua maasta, kun minulla oli jo polttava ikävä palestiinalaisia. Kaikkia, joihin olin koskaan edes ohikiitävän hetken verran tutustunut.

Avainsanat: , , , , ,