Perhe maailmalla
Muutettuani Saksaan solahdin paikalliseen eloon kuin rahtialus Elben virtaan. Uudenlaisen arjen jo soljuessa omaa väyläänsä aloin kuulostella epämääräistä kaihoa sisimmässäni. Ehkä ikävöin Suomeen jääneitä läheisiäni? Väistelin tunnetta. Ja niinpä myöhemmin kohtasin sen entistä voimakkaampana.
Asiantuntijapsykologi Juho Mertanen Mieli ry:stä muistuttaa ilmiön tavallisuudesta: pinnan alle työnnetyt tunteet nousevat lopulta jossain muodossa käsiteltäviksi. Tunteiden välttämisen sijaan ne kannattaakin ottaa vastaan, kuunnella niiden viesti ja antaa niiden sitten jatkaa matkaansa.
Ikävöintiä…
Ikävä kertoo ikävöinnin
kohteen olevan tärkeä ja rakas. Voimakas tunne voi terävöittää omaa suhdetta toiseen
ihmiseen, havahduttaa tiedostamaan hänen merkityksensä. Asioiden
tärkeysjärjestys ja ihmissuhteiden arvo voivat kunnolla paljastua meille vasta
tilanteessa, jossa olemme pitkän välimatkan päässä läheisistämme.
– Ikävöinti on sitä,
että rakkauden antaminen siirtyy. Se edellyttää odottamista. Yksi keino
helpottaa oloa on pohtia, mitä toisessa ihmisessä kaipaa ja mitä mukavaa
yhdessä tekeminen voisi olla sitten kun taas ollaan yhdessä, Mertanen sanoo.
Tulevista kohtaamisista
voi järjestää merkityksellisiä. Niihin voi panostaa, mutta tärkeää on pyhittää
aikaa myös kiireettömälle yhdessäololle.
Siinä missä aikuinen
mieltää seuraavan Suomen-matkan koittavan pääsiäisenä tai jouluna, ei lapsen
ajantaju samaan taivu. Eri ikäkausina lapsi hahmottaa aikaa ja tulevaisuutta
omalla tavallaan. Lapsi voi kipuilla Suomeen jääneiden läheistensä kaipuuta
voimakkaastikin. Hän voi reagoida esimerkiksi univaikeuksin, vatsakivulla tai
hankalalla ja ärtyisällä ololla.
– Ikävä tai suru voi alkaa
näkyä lapsen leikeissä, unissa tai pelkoina. Lapsi tarvitsee aikuisen tukea
pahan olon säätelemisessä. Rauhallinen aikuinen tuo turvaa ja hän voi vaikka
lapsen kanssa leikkien käydä läpi, miten oloa voi helpottaa, Mertanen vinkkaa.
Myös sadut tarjoavat hyvän tavan työstää lähtemisen ja kaipuun teemoja. Saduille ominaisen onnellisen lopun myötä lapsi huomaa tarinan hahmolla olleen pahan olon lieventyvän ja uskoo sen samoin helpottavan itselläänkin.
… ja huolta
Kaukana Suomessa
asuvat rakkaat herättävät paitsi kaipuuta, usein myös huolta. En ole ainoa,
joka ulkomailla asuessaan on murehtinut iäkkäiden lähiomaistensa pärjäämistä. Jos
murehtiminen ja kaipaaminen ovat käydä raskaiksi, Mertanen kannustaa pohdintaan
itsensä kanssa. On hyvä puntaroida tunteitaan ja muistaa tosiasiat tähän
tapaan: ”Nyt olen ja elän tässä maassa. En ole lähtenyt tänne vain ollakseni
poissa läheisteni luota. Heillä on oma roolinsa elämässäni, mutta nyt teen
täällä näitä asioita”.
Vaikka nykyteknologia
mahdollistaa vaivattoman kommunikoinnin, suosittelee Mertanen suunnittelemaan, miten
usein ollaan yhteyksissä kotimaan läheisiin. Yhteydenpidon olisi hyvä olla
ennakoitua, osa viikkorutiinia.
– Suunnitellut
yhteydenpitohetket ankkuroivat ikävän juuri niihin hetkiin. Silloin voi keskittyä
yhdessäoloon. Muuten arjessa voidaan elää sitä arkea, joka ulkomaan elämään
kuuluu.
Jos ikävöinnin
tunteet voimistuvat ja pitkittyvät niin, että normaali elämä häiriintyy,
Mertanen neuvoo tarkastelemaan tilannetta laajemmin.
– Voi olla hyvä pohtia, millaista oma elämä ulkomailla on ja onko oma arki tasapainossa, Mertanen sanoo.
Perustarpeet kivijalka psyykkiselle hyvinvoinnille
Ulkomaillakin eläessä
kannattaa muistaa, että perustarpeet muodostavat kivijalan psyykkiselle
hyvinvoinnillemme. Resepti on yksinkertainen: Tarvitsemme riittävästi nukkumista,
säännöllistä ruokailua, arjessa läsnä olevien ihmisten verkoston, itselle
mieluisaa liikuntaa ja omia, harrastusten tai leikkien suomia hetkiä
irrottautumiseen.
Poikkeuksellisessa, uusia tuntemuksia pintaan tuovassa elämäntilanteessa Juho Mertanen suosittelee pitämään päiväkirjaa. Kirjoittaessa ajatukset jäsentyvät ja siirtyvät itsen ulkopuolelle. Päiväkirjan selailu jälkeenpäin tuo kokemuksen, että ikävät tunteet ajan myötä lieventyvät. Yhtä varmasti kuin vesi Elbessä jatkaa virtaamistaan.
Elina Välimäki
Kirjoittaja työskentelee vapaana toimittajana ja tietokirjailijana. Hän on Turun yliopistosta valmistunut FM ja opiskellut ajanjaksoja Kölnissä, Berliinissä ja Münchenissä sekä asunut vuoden Hampurissa. Kirjoittaja harrastaa elokuvia, kuntoilua ja tykkää soluttautua vieraiden kulttuurien arkielämään. Ulkomailla ollessaan hän kaipaa Suomesta tuttua jumpparyhmäänsä ja talvi-iltojen avantopulahduksia.
Kuva: Unsplash
