Sopen ensimmäinen toimintavuosi takana: ”Kansainvälinen kiinnostus on yllättänyt meidät!”

 Sopen ensimmäinen toimintavuosi takana: ”Kansainvälinen kiinnostus on yllättänyt meidät!”

Ainutlaatuinen sivistyksen ja oppimisen tiedekeskus Soppi on ollut toiminnassa vuoden. Sopessa on vieraillut kotimaisia ja ulkomaisia ryhmiä, mutta myös yksittäisiä kävijöitä.

Sopessa on käynyt vierailijoita esimerkiksi Irlannista, Espanjasta, Turkista, Yhdysvalloista – jopa Japanista asti.

– Kansainvälinen kiinnostus on yllättänyt meidät! sanoo Kvs-säätiön TKI-päällikkö Heidi Kinnunen.

Sopen kohderyhmää ovat kaikki koulutuksesta, kasvatuksesta sekä yhteiskunnasta kiinnostuneet. Tiedekeskus on mainio vierailukohde esimerkiksi opiskelijoille.

– Toivomme, että opettajat löytäisivät Sopen vierailukohteena. Olemme avanneet apurahahaun. Apurahaa on mahdollista hakea esimerkiksi perusopetuksen opettajaryhmän opintovierailulle tiedekeskus Soppeen, sanoo Heidi Kinnunen.

Kvs-säätiön apurahan hakuaika on 1.6.–31.7.2023 klo 23:59 saakka. Apurahat jaetaan lokakuun loppuun mennessä. Lue lisää apurahoista

Teksti: Kristiina Andreasson

 

Sivistyksen ja oppimisen tiedekeskus Soppi

  • syyskausi käynnistyy tiistaina 15.8.2023
  • avoinna syyskaudella tiistaisin ja torstaisin klo 13–16.30

Ota tiedekeskus seurantaan – Soppi on myös Instagramissa: tiedekeskus_soppi

Pääsymaksut

• aikuiset: 8 euroa
• opiskelijat, eläkeläiset ja varusmiehet: 4 euroa
• alle 18-vuotiaat: vapaa sisäänpääsy
• vain korttimaksu

Ryhmävierailut

• opastuksia tarjolla sopimuksen mukaan suomeksi ja englanniksi
• ryhmäopastusten hinnat: 200 euroa (1 h), 400 euroa (2 h; sisältää työpajan)
• varaa ja tilaa opastusaika: soppi(at)kvs.fi

Räätälöity tilaisuus Sopessa?

Sopessa voit järjestää esimerkiksi työpajan, työyhteisön virkistyspäivän tai kokouksen. Kerromme mielellämme lisää mahdollisuuksista.

Ota yhteyttä: soppi@kvs.fi