Lauri Tuomi valittiin Euroopan aikuiskoulutusjärjestön EAEAn hallitukseen korkealla äänimäärällä – Suomi nähdään elinikäisen oppimisen mallimaana

 Lauri Tuomi valittiin Euroopan aikuiskoulutusjärjestön EAEAn hallitukseen korkealla äänimäärällä – Suomi nähdään elinikäisen oppimisen mallimaana

Kansanvalistusseuran toimitusjohtaja Lauri Tuomi valittiin EAEAn hallitukseen edustamaan suomalaisia vapaan sivistystyön järjestöjä. EAEA on aikuiskoulutuksen edunvalvoja ja kansalaisyhteiskunnan edustaja EU:n toimielimissä.

Euroopan aikuiskoulutusjärjestön EAEAn vuosikokouksessa Kööpenhaminassa 26.6. nimettiin uusi puheenjohtaja ja hallitus kaksivuotiselle toimikaudelle. Lauri Tuomi valittiin 12-henkiseen hallitukseen Vapaan Sivistystyön yhteisjärjestön (VST:n) ehdokkaana korkealla äänimäärällä.

”Aikuisten perustaitojen puute, elinikäisen oppimisen saavutettavuus, ilmastomuutoksen torjuminen ja sivistysyhteiskunnan kehittäminen ovat yhteisiä haasteitamme Euroopassa. Elinikäinen oppimisen kehittäminen on yksi parhaimpia keinoja haasteiden voittamiseen. Näen, että EAEA voi olla tässä entistä vahvempi vaikuttaja myös globaalisti”, toteaa Lauri Tuomi

EAEAn jäsenmaat arvostavat Suomea koulutuksen mallimaana, joka panostaa elinikäiseen oppimiseen. Tuomi tuo EAEA:han kokemuksensa elinikäisen ja jatkuvan oppimisen edistämisestä, koulutuspolitiikasta, kansainvälisestä koulutusyhteistyöstä ja strategisesta kehittämisestä.

Lisätietoja:

Sari Pohjola
EAEAn viestintäsuunnittelija
puh. 040 51 12 475
sari.pohjola@kvs.fi

Lauri Tuomi
KTT, Toimitusjohtaja, Kansanvalistusseura sr.
puh. 050 476 9977
lauri.tuomi@kvs.fi

Euroopan aikuiskoulutusjärjestö, European Association for the Education of Adults (EAEA) on aikuiskoulutuksen sekä elinikäisen oppimisen edunvalvoja Euroopassa. Sen ydintehtävänä on Euroopan unionin päätöksentekoon vaikuttaminen ja aikuiskoulutuksessa ja vapaassa sivistystyössä toimivien järjestöjen yhteistyön kehittäminen. Se toimii noin 60 miljoonan aikuisoppijan aseman ja oppimisen tasa-arvon edistäjänä 142 jäsenorganisaation voimin yhteensä 44 maassa. Vapaan Sivistystyön Yhteisjärjestö ry:n (VST) kautta EAEA:ssa ovat edustettuina suomalaiset sivistysjärjestöt. EAEA:n Helsingin viestintäyksikkö toimii Kansanvalistusseurassa (KVS). Kansanvalistusseura sr. (KVS) on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sivistysjärjestö, aikuiskoulutuksen asiantuntija ja palvelujen tuottaja.