“Miten tekoäly käyttää tietojamme?” – eettisyys puhutti opiskelijoita

Betlehemin yliopiston opiskelijoiden uteliaisuus ja innostus vakuuttivat minut: uuden sukupolven toimittajat löytävät tapansa tehdä journalismia tekoälyn haasteista huolimatta, kirjoittaa medialukutaitohankkeessa vapaaehtoisena työskennellyt Riina Rastas.

“Miten tekoäly käyttää tietojamme?”

Näin kysyi minulta Betlehemin yliopiston journalistiikan opiskelija Kvs-säätiön järjestämällä medialukutaitokurssilla, jolla toimin vapaaehtoiskouluttajana.

Yhdellä tunnilla tehtävänäni oli kertoa tekoälyn etiikasta ja eettisistä haasteista, kun taas Betlehemin yliopiston opettajat Hisham Mellhemallaham ja Raed Zawahra kertoivat, miten erilaisia tekoälymalleja käytetään.

Vaikka olen toki lukenut tekoälystä ja haastatellut aiheesta asiantuntijoita, on minun myönnettävä, etten ole tekoälyn asiantuntija, vaan toimittaja. Siksi opiskelijan kysymykseen oli aika vaikea vastata.

Valmistellessani oppituntia huomasin, että tekoälymallien erilaisiin haasteisiin löytyi vain valistuneita arvauksia. Esimerkiksi se, kuinka paljon tekoälymallit vaativat energiaa tai miten niiden algoritmit täsmällisesti toimivat, ei ole yleisessä tiedossa, koska yritykset eivät ole julkaisseet niistä tietoja.

Lopulta jouduin vastaamaan opiskelijalle, etten tiedä varmaa vastausta kysymykseen. Se ei kuitenkaan estänyt keskustelua aiheesta. Juuri yksityistietojen käyttö vaikutti olevan heitä eniten askarruttava asia.

Valvonta stressaa, muttei lannista

Opiskelijoiden kiinnostus aiheeseen ei ehkä ole yllättävää, kun miettii millaisessa tilanteessa Betlehemin yliopiston opiskelijat elävät. Opettajat kertoivat, että opiskelijoiden on entistä vaikeampi päästä kampukselle, sillä he joutuvat kulkemaan lukuisten tarkistuspisteiden läpi. Tämä ei sinänsä ole Länsirannalla uutta, mutta valvonta on kiristynyt ja välillä pisteet suljetaan kokonaan.

Jatkuva valvonta aiheuttaa opiskelijoille stressiä ja vaikuttaa heidän mielenterveyteensä. Onkin luonnollista, että juuri yksityistietojen käsittely aiheutti luokassa eniten keskustelua – he joutuvat jatkuvasti todistamaan henkilöllisyytensä viranomaisille tietämättä varmasti, mihin tiedot menevät ja miten niitä käytetään.

Kaikesta epävarmuudesta huolimatta opiskelijat olivat tunneilla hyvin aktiivisia. Se olikin yksi ero Suomeen verrattuna. Jokainen halusi kertoa mielipiteensä, ja usein tunnit venyivät yli niille varatun ajan. Tämä oli tietenkin positiivinen ”ongelma”. Ongelma lainausmerkeissä, sillä yliopiston opettajien ammattitaidon avulla tuntien aikataulut saatiin järjestettyä uudelleen niin, että lopulta viivästykset eivät haitanneet oppituntien sisältöä.

Journalistisia kuvia tekoälyllä: uhka vai mahdollisuus?

Toinen huomattava ero Suomeen verrattuna vaikutti olevan se, miten generatiivista tekoälyä käytetään mediassa. Generatiivisella tekoälyllä tarkoitetaan tekstiä, kuvia ja videoita tuottavia tekoälymalleja, jotka on koulutettu valtavalla määrällä dataa. Usein arkikielessä tekoälyllä tarkoitetaan juuri generatiivista tekoälyä.

Kun Suomessa mediat käyttävät tekoälyä muun muassa juttutiivistelmien tekemiseen (esim. Yle ja Helsingin Sanomat) sekä toimittajat työkaluna jutun tekemisessä, palestiinalaisopiskelijoita opetettiin kurssilla luomaan kuvia ja videoita tekoälysovellusten avulla. Harjoituksessa luotiin esimerkiksi kuva, joka esitti palestiinalaistyttöä kaupunkimaisemassa.

Ainakaan vielä Suomen mediassa ei näy laajalti tekoälyllä tuotettuja kuvia tai videoita, ellei itse juttu käsittele aihetta. Tämä saa pohtimaan sitä, mistä ero johtuu. Onko Suomen media hidas ottamaan uusia välineitä käyttöönsä? Vai arvostetaanko Suomessa yhä valokuvaajien ja kuvittajien panosta mediassa? Vastaukset riippuvat ehkä siitä, mitä ihminen ajattelee tekoälyn käytöstä.

Medialukutaitoa tarvitaan enemmän kuin koskaan

Palestiinassa journalistit noudattavat eettisiä ohjeita, joiden yliopiston opettajat kertoivat olevan samankaltaisia kuin Suomen ohjeistukset. Kuitenkaan esimerkiksi medialukutaitoa ei opeteta yhtä laajasti kouluissa kuin Suomessa.

Etenkin tekoälyn suhteen medialukutaitoa tarvitaan lisää niin meillä kuin muualla. Median suhteen voidaan pohtia, miten tekoälyllä luodut kuvat, videot ja tekstit vaikuttavat journalismin luotettavuuteen. Vaarana on, ettei ihminen osaa enää erottaa todellisuutta tekoälyn luomasta. Silloin voi olla vaikea luottaa mihinkään näkemäänsä tai lukemaansa. Tällöin medialukutaito tulee todella tarpeeseen.

Ei ole kuitenkaan syytä vaipua epätoivoon. Kun näin miten uteliaasti ja innostuneesti palestiinalaisopiskelijat suhtautuivat kaikkeen oppimaansa, vakuutuin siitä, että uuden sukupolven toimittajat löytävät tapansa tehdä journalismia tekoälyn haasteista huolimatta. Ja vievät samalla eteenpäin medialukutaitoa Palestiinassa.

Riina Rastas

• suomalainen journalisti, jonka lempikysymys on ’miksi’
• journalismin kandidaatin tutkinto Jyväskylän yliopistosta ja maisterin tutkinto Intercultural Encounter -ohjelmasta Helsingin yliopistosta
• työskennellyt muun muassa suomalaisissa sanomalehdissä, Ylellä ja viimeisimpänä Maailman Kuvalehdessä, jossa hän keskittyi globaaleihin ilmiöihin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin.