Ihminen on laji lajien joukossa. Kykymme ymmärtää maailmaa, suuntautua tulevaisuuteen ja kantaa vastuuta omasta toiminnasta on voimavara, kun rakennamme kestävää tulevaisuutta.
Aikamme suuret ongelmat — ilmastonmuutos, luontokato ja niihin kytkeytynyt yhteiskunnallinen eriarvoisuuden kasvu — haastavat elämäntapaamme, maailmankuvaamme ja käsitystämme sivistyksestä.
Filosofi Johan Vilhelm Snellmanin mukaan sivistykselle on olemassa toinen kuvaavampi nimi, humaanisuus, inhimillisyys. Se on päättymätöntä ihmiseksi ja moraaliseksi toimijaksi kasvamista kulttuurin ja sen normien kriittisen omaksumisen ja uudistamisen kautta. Tätä näkemystä voidaan pitää humanismin ytimenä.
Mihin humanismia enää tarvitaan?
Ekologisten kriisien ratkaisemiseksi on ehdotettu luopumista humanismista ja ihmisen erityisyyden korostamisesta. Posthumanismiksi kutsutun ajattelutavan mukaan ihmisen ja luonnon välinen raja on häivytettävä, ja ei-inhimillisille olennoille ja elottomalle luonnollekin on annettava arvo ja toimijuus.
Humanismin perinteessä ihmisyys ja inhimillinen toimijuus perustuvat vapauteen ja vastuuseen. Ihminen voi kieleen ja kulttuuriin perustuvan järjen käytön avulla vapautua luonnon lakien mukaisesta välttämättömyydestä. Hän voi yrittää ymmärtää maailmaa, tehdä valintoja ja ohjata toimintaansa.
Siksi ihminen on vastuussa teoistaan ja vaikutuksestaan ympäristöön ja luontoon. Ihmisyyteen kuuluu myös ihmisen kyky arvioida uudelleen omaa toimintaansa ja ylittää itsestään selvänä pitämiään etupyrkimyksiä.
Luonnon hallitsemisesta luonnosta huolehtimiseen
Humanismin viesti tänään onkin: ihminen on aiheuttanut oman aikamme ekologiset kriisit, ja hänen on kannettava vastuu niiden ratkaisemisesta. Tämä on ihmisen näkökulma. Sikäli kuin tiedämme, muilta lajeilta ei tällaista ymmärrystä ja vastuuta voida edellyttää.
Ihminen on aiheuttanut oman aikamme ekologiset kriisit, ja hänen on kannettava vastuu niiden ratkaisemisesta.
Vastuusta seuraa sivistyksellinen tehtävä irtautua halusta hallita luontoa ja ulottaa huolenpidon piiriä toisiin lajeihin ja ekosysteemeihin. Tehtävässä onnistuminen kuitenkin edellyttää planeetan kanssamme jakavien lajien ja elinympäristöjen elämän, toiminnan ja kehitysedellytysten ymmärtämistä, jota ekologia sekä ilmasto- ja ympäristötutkimus tuottavat.
Tutkimuksesta käytäntöön
Esimerkkinä ekologisen sivistyskäsitteen konkretisoinnista ovat vaikkapa Luonnonvarakeskuksen tutkimukset Suomen luontotyypeistä ja niiden uhanalaisuudesta.
Tutkimustieto on välttämätöntä oikea-aikaisten ja kestävien toimenpiteiden ja ratkaisujen löytämiseksi. Samalla se luo pohjaa yhdessä oppimiselle sekä kansalaistieteen ja ympäristöpolitiikan harjoittamiselle. Oppilaitoksetkin voisivat yhdessä kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden ja aluesuunnittelijoiden kanssa pohtia ja kartoittaa alueellaan, mitkä elinympäristöt olisi suojeltava luontokadon välttämiseksi.
Tutkimustieto valaa pohjaa yhdessä oppimiselle sekä kansalaistieteelle ja ympäristöpolitiikalle.
Humanismi ei tarkoita ihmisen asettamista muiden lajien edelle tai yläpuolelle. Olemme osa luontoa ja yksi laji muiden joukossa. Ihmislajin erityispiirre on kulttuurievoluutioon ja kielenkäyttöön perustuva kyky ymmärtää maailmaa, orientoitua tulevaisuuteen ja kantaa vastuu toiminnastaan. Voidaan siis sanoa, että ihmisessä luonto voi tulla tietoiseksi itsestään.
Osallistu
- Sivistyksen kentät liikkeessä -seminaarissa puhutaan kestävyysmurroksesta
- Kestävä tulevaisuus Sivistyksen teemavuoden kalenterissa
Lue lisää
- Kestävä tulevaisuus on tehtävä – sivistys on teon sana. Kvs-säätiön artikkeli MustRead-mediassa.
- Hyrkkö, S. (2023). Sivistys puolustaa ihmisyyttä kriiseissä ja murroksissa. Aikuiskasvatus, 43(4), 294–297. https://doi.org/10.33336/aik.140958