

Tuija Tammelander on Etäkoulu Kulkurin koulunjohtaja emerita.
Tuija Tammelander on Etäkoulu Kulkurin koulunjohtaja emerita.
Sivistyksen syvin olemus on sydämen sivistys. Se on tietoa, tunnetta ja asennetta, kirjoittaa Etäkoulu Kulkurin koulunjohtaja emerita Tuija Tammelander.
KANSANVALISTUSSEURAN 125-vuotisjuhlavuonna rakennettiin sivistyspuu, jonka lehtiin toimistossa ja tapahtumissa vierailleet saivat kirjoittaa oman käsityksensä sivistyksestä. Kun kysyin tuolloin nelivuotiaalta tyttäreltäni, mitä sivistys on, vastaus tuli epäröimättä: ”Sivistys on sitä, ettei syö niin kuin possut!”
Kun esitin saman kysymyksen nyt 28-vuotialle tyttärelleni, vastausta piti pohtia: ”Sivistys on kykyä nähdä maailma monien silmien kautta, kykyä asettua toisen asemaan ja ymmärtää itselle vierasta, aktiivista halua oppia uutta ja ymmärtää olleensa väärässä. Toisten ihmisten, luonnon, ympäristön, kulttuurien ja perinteiden kunnioitusta kaavoihin kangistumatta. Ja osaamista olla nielemättä kaikkea pureskelematta.”
LAPSEN AJATUS sivistyksestä – kauniit pöytätavat – ja nuoren aikuisen sivistysnäkemys kertovat laajan käsitteen monista merkityksistä.
Sivistykseen on aina liitetty hyviä tapoja, kohteliaisuutta ja kaunista käytöstä. Näitä me aikuiset opetamme lapsille ruokapöydässä ja muissa arjen ja juhlan kohtaamisissa: syödään siististi, tervehditään, kiitetään. Hyvät tavat ovat tärkeitä yhteiselon sujuvoittajia. Ne näkyvät päälle, ja niitä on helppo lapsenkin havaita ja oppia. Sama pätee yleissivistykseen. Monipuolista tietoa maailmasta opimme koulussa, lukemalla ja seuraamalla mediaa.
MUTTA JOS hyvin käyttäytyvältä ja oppineelta ihmiseltä puuttuu se, mitä suurimpaan osaan 25 vuotta sitten kootun sivistyspuun lehtiä oli kirjattu – ja jota nyt aikuinen tyttäreni kuvasi – häneltä puuttuu sivistyksen syvin olemus, sydämen sivistys.
Tämä näkymätön, vaikeasti hahmotettava ja määriteltävä osa sivistyksestä on koko käsitteen ydin. Se ei avaudu yhdellä lauseella, eikä sitä opita oppaista. Se väistää määrittelyä, mutta silti tiedämme, mitä se tarkoittaa. Se on paitsi tietoa, myös tunnetta ja asennetta, elämänmittainen matka ihmisyyden ytimeen.
Kuva: Kvs-säätiö