Aikuiskasvatus-tiedelehti: Jatkuvan oppimisen rinnalle tarvitaan kykyä kyseenalaistaa kasvun suunta

Aikuisten oppimisesta puhutaan osaamisena, tehokkuutena ja kykynä sopeutua muutokseen. Mutta kuka määrittelee, mihin suuntaan ihmisen pitäisi kasvaa? Aikuiskasvatus-tiedelehden teemanumero nostaa jatkuvan oppimisen rinnalle itsekasvatuksen: mahdollisuuden arvioida kriittisesti omaa elämäntapaa ja yhteiskunnan ihanteita sekä rakentaa kestävää suhdetta itseen, toisiin ja muuhun elolliseen.

”Aikuiskasvatuksessa on itsekasvatuksen kokoinen aukko”, sanovat kasvatusfilosofit Jani Pulkki ja Johanna Kallio.

Jani Pulkki

Heidän toimittamansa Aikuiskasvatus-tiedelehden teemanumero paikkaa aukkoa tuoreen, monitieteisen, vertaisarvioidun tutkimuksen keinoin. Se kysyy, millaisiksi ihmisiksi haluamme kasvaa ja millaista elämää pidämme hyvänä.

”Työelämä ei voi päättää ihmisen puolesta, mitä ovat hyvä elämä ja ihmisyys, vaan tarvitaan tilaa ja mahdollisuuksia itsekasvatukseen. Teemme tietoisia, tarkoituksellisia ja toistuvia tekoja, joiden avulla kehitämme suhdettamme itseemme ja toisiin”, numeron toimittajat sanovat.

Itsekasvatus tuo oppimiseen kysymyksen, jota osaamisen kehittäminen ei ratkaise: mitä ihmisen pitäisi oppia on eri kysymys kuin se, miten on hyvä elää.

Teknologiaa ei tarvitse ottaa annettuna

Teknologista kehitystä pidetään helposti väistämättömänä. Pasi Takkinen kyseenalaistaa ajatuksen tarkastelemalla luddismia, joka tarkoittaa tietoista ja valikoivaa teknologian käytöstä kieltäytymistä. Käytännössä se voi olla esimerkiksi älypuhelimen tai digitaalisen mittausteknologian käytön rajaamista.

Johanna Kallio

”Teknologian ei-käyttäjä ei välttämättä ole kehityksestä jälkeen jäävä poikkeus, vaan ratkaisu voi olla tietoinen kannanotto siihen, millaista elämää teknologia rakentaa”, hän sanoo.

Kysymys ei siis ole vain siitä, mitä teknologia mahdollistaa vaan siitä, mihin sitä haluamme käyttää.

”Jotta emme sokeasti menisi teknologisen kehityksen virrassa, on pysähdyttävä kysymään, mitä ovat ihmisyys ja hyvä elämä. Mihin käytämme valtavaa teknologista koneistoamme: hyvään vai pahaan?” Pulkki ja Kallio pohtivat.

Kestävä elämä vaatii myös luopumista ja toimintaa

Teknologisen murroksen lisäksi aikaamme leimaavat ylikulutus ja ekokriisi: itsekasvatus on siksi myös yhteiskunnallinen kysymys. Tapio Santala pohtii, voisiko luopuminen olla puutteen sijaan osa merkityksellistä elämää.

”Se voi olla tavoitteellisuudesta hellittämistä, pysähtymistä ja totuttujen tarpeiden arvioimista uudelleen”, hän kirjoittaa.

Yksilön elämäntapavalinnat eivät kuitenkaan yksin ratkaise ekologisia kriisejä. Elias Pielikko ja Aleksi Fornaciari tarkastelevat planetaarisia kansalaistaitoja, joissa ekologinen tieto yhdistyy yhteiseen toimintaan ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen.

”Ilmasto- ja luontokriisien ratkaisuista on tietoa, mutta systeemiset muutokset eivät tapahdu itsestään vaan erilaisin, joskus yllätyksellisin ja epälineaarisin nytkähdyksin. Liikkeelle lähteäkseen ne tarvitsevat tiedon lisäksi toimintaa”, he toteavat.

Kuvat: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto, Tuomas Tervasmäki

Teemanumeron toimittajat

• Jani Pulkki, KT, tutkijatohtori, dosentti, Oulun yliopisto
• Johanna Kallio, KT, yleisakatemian linjanjohtaja, Päivölän opisto

Tutustu teemanumeroon

• Aikuiskasvatus 3/2026: itsekasvatus ajassa 

Lisätiedot

• toimituspäällikkö Terhi Kouvo, terhi.kouvo@kvs.fi, 0400 396 437