Skip to Content
Ajankohtaista

Jari Lindström uupumuksestaan Aina-mediassa: ”Välillä mietin, uskallanko nousta seisomaan vai pyörrynkö”

Julkaistu:

Ministeri Jari Lindström on kertonut julkisuudessa harvinaisen avoimesti omasta väsymisestään työssä.

Aina-median haastattelussa hän kuvaa omin sanoin, miltä tuntui olla osallisena epäonnistuneessa tehokkuuskokeessa, jossa hänelle tuli kaksi ministerinsalkkua yhtä aikaa, ja mitä siitä seurasi.

Lindström kertaa hallitusneuvotteluista 2015 alkanutta ajanjaksoa, jona hän vastasi sekä oikeusministerin että työministerin salkuista.

– Ajattelin, että niin kauan kuin innostus ja motivaatio säilyvät, homma sujuu. Syksyllä 2016 jossain kohtaa alkoi tulla sellaisia päiviä, että kysyin itseltäni, onko tässä mitään järkeä.

Päivät venyivät pitkiksi, ja Lindströmin mielessä vilisi ajatuksia tekemättömistä töistä. Vasta sairaalaan päädyttyään hän tajusi, että jotain on vialla.

– Jälkikäteen ajatellen minun olisi jo tässä vaiheessa pitänyt tajuta laittaa kalenterini uusiksi, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana tuolloin työskennellyt ministeri kertoo.

Tukea työkavereilta

Jari Lindström kertoo haastattelussa, että ministerin vaativaan työhön liittyy hyviä ja huonoja puolia. Hän on jakanut kokemuksiaan myös ministerikollegoiden kanssa.

– Kun kerroin sairastumisestani julkisuuteen, tuli valtavasti palautetta juuri asiantuntijatyötä tekeviltä. Muutaman ministerikollegan kanssa olen myös jutellut. Kyllä siellä on näitä samoja oireita muillakin kuin minulla. Kaikki, jotka ovat olleet mukana nykyisessä tai aikaisemmassa hallituksessa ovat sanoneet samaa.

Ministeri suomii kvartaaliajattelua, jossa kaikesta pitäisi näkyä rahallinen tulos välittömästi.

Onneksi ajattelu on myös murroksessa. Aina-median haastattelemat asiantuntijat vahvistavat ajatuksen, että kun työntekijän hyvinvointi on kunnossa, tuloskin on parempi.

– Eivät nämä ole mitään taikatemppuja. Osa työnantajista hoitaa työhyvinvointiasiat valtavan hyvin. Mutta miten saadaan kaikki työnantajat jalkauttamaan ne työpaikoille? Lindström kysyy.

Toimittaja Karoliina Knuuti päätyy kommenttipuheenvuorossaan pohtimaan, pitäisikö organisaatioiden tehokkuuslaskelmissa ottaa jo huomioon henkilöstön uuvuttamisesta johtuvat kustannukset.

Aina-verkkomedia edistää moniäänistä keskustelua, pohjautuu kriittiselle ajattelulle ja tutkitulle tiedolle. Media puolustaa yhdenvertaisuutta ja oppimisen tasa-arvoa.

Seuraa keskustelua somessa:
Facebook: facebook.com/AinaVerkkomedia
Twitter: twitter.com/AinaVerkkomedia
Instagram: instagram.com/ainakuplat

Lisätietoja:
toimituspäällikkö Annu Griñan, 040 7594 532, annu.grinan@kvs.fi

Jaa artikkeli
Back to top