Skip to Content
Ajankohtaista

Kvs-säätiö jakoi lisää apurahoja opettajien täydennyskoulutukseen — hakukierros herätti kiinnostusta

Julkaistu:

Kvs-säätiö on jakanut vuoden 2023 toisessa apurahahaussa avustuksia perusopetuksen opettajien ammatilliseen täydennyskoulutukseen. Apurahat on tarkoitettu vierailuihin tiedekeskus Soppeen sekä Aurora-tulevaisuustapahtumaan.

Avustuksia myönnettiin Aarno ja Lydia Saarensivun rahastosta yhteensä 8 746 euroa. Valinnan apurahojen myönnöstä teki säätiön hallitus 25. lokakuuta 2023.

Syksyn lisähaku kohdistettiin perusopetuksen opettajien täydennyskoulutukseen:

Kvs-säätiön toimitusjohtaja Lauri Tuomi kertoo, että säätiössä ollaan todella ilahtuneita runsaasta kiinnostuksesta apurahojen toiseen hakukierrokseen.

”Näin voimme tukea opettajien vertais- ja yhdessäoppimista uuden tyyppisillä avauksilla. Tiedekeskus Soppi kutsuu opettajat pohtimaan sivistyksen merkitystä omassa työssään, koulussa ja yhteiskunnassa yleisesti. Aurora-tulevaisuustapahtuma luo mahdollisuuden kuulla merkittävien sivistysajattelijoiden näkökulmia useisiin ajankohtaisiin teemoihin, kuten esimerkiksi miten peruskoulua tulisi kehittää, jotta PISA-tulosten suunta olisi ylöspäin.”

Kvs-säätiö hallinnoi kahta, perinteikästä lahjarahastoa. Seuraava haku on toukokuussa 2024.

Aarno ja Lydia Saarensivun vuonna 1961 antaman testamenttilahjoituksen pohjalle perustetusta rahastosta myönnetään perusopetukseen kytkeytyviä apurahoja:

  • perusopetuksen opettajien ammatilliseen täydennyskoulutukseen kotimaassa ja ulkomailla
  • perusopetuksen oppilaille, jotka lähtötasoonsa nähden ovat menestyneet opinnoissaan
  • perusopetuksen oppilaiden opintomenestystä edistävän opinto-ohjauksen järjestämiseen.

Lyyli Henrikssonin vuonna 1974 antaman testamenttilahjoituksen pohjalle perustetusta rahastosta myönnetään apurahoja jatko-opintoihin. Ensisijaisesti apurahat jaetaan Karijoen kunnan peruskoulua käyneille oppilaille, mutta apurahoja voidaan jakaa myös muualta kotoisin oleville peruskoulun jälkeisiä opintoja varten.

Kvs-säätiö (Kansanvalistusseura sr.) on sitoutumaton sivistyssäätiö, jonka tarkoituksena on sivistystyön, aikuiskasvatuksen ja elinikäisen oppimisen edistäminen myös Suomen rajojen ulkopuolella. Säätiön ydinosaamista ovat oppiminen, innovaatiot ja vaikuttaminen, jotka nojaavat tutkimukseen ja uusimpaan tietoon. Kvs-säätiö on perustettu vuonna 1874, ja se on maamme vanhin sitoutumaton sivistyssäätiö.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Toimitusjohtaja Lauri Tuomi, p. 050 47 69 977, lauri.tuomi(at)kvs.fi

 

Jaa artikkeli
Back to top