Koko maan kattava kansalaiskeskustelujen sarja Suomen askeleet kiertää kevään aikana ympäri Suomea. Tapahtumissa rakennetaan keskustelevaa yhteiskuntaa pureutumalla paikallisiin kysymyksiin.
Lahden keskustelu järjestetään yhteistyössä Törmäämön ja PAINOVOIMAn kanssa lauantaina 6. toukokuuta klo 12-15 Taideinstituutin entisissä tiloissa, osoitteessa Sammonkatu 8H (5.kerros).
Vastaavia kaikille avoimia ajatuspajoja pidetään maalis-toukokuussa 35 paikkakunnalla Suomessa sekä ulkosuomalaisille Espanjan Fuengirolassa.
Keskustelussa pohditaan rennossa kahvipöytätunnelmassa, millaista on hyvä elämä, miten eriarvoisuutta tasataan ja kuinka suunnitellaan yhdessä ratkaisuja tuleville sukupolville. Keskustelu etenee valtakunnallisista kysymyksistä paikallisten asioiden ratkaisemiseen.
Teemoihin johdattelee asiantuntijoiden alustus ajankohtaisista ilmiöistä. Lahdessa alustamassa myös kaupungin ympäristöjohtaja Saara Vauramo. Menetelmänä toimii World Cafe -pöytäkeskustelu, jossa pienryhmissä huolehditaan, että jokaisen ajatus tulee kuulluksi.
Tilaisuuksiin haetaan aivan tavallisia ihmisiä kaikilta elämänaloilta ja ikäryhmistä. Kasvokkain kohtaamisella rakennetaan keskustelevaa yhteiskuntaa ja kannustetaan yhteisten päämäärien löytämiseen ja toisten kuuntelemiseen.
Keskustelujen ideat julkaistaan keväällä verkossa kaikkien arvioitaviksi, luovutetaan poliittisille päätöksentekijöille ja esitellään heinäkuussa Porin SuomiAreenalla. Sen jälkeen ne jalostuvat paikkakuntien nuorisovaltuustojen käsissä uuteen muotoon.
Keskustelusarja on osa 100 askelta Suomen tulevaisuuteen -juhlavuoden hanketta, jota koordinoi sivistysjärjestö Kansanvalistusseura (KVS). Sen toteuttamisessa on mukana useita kansalaisjärjestöjä ja -opistoja lähes kaikista maakunnista sekä ulkomailta. Hanke on mukana Valtioneuvoston kanslian Suomi 100 -ohjelmassa.
Ilmoittautuminen: 100askelta.fi/suomen-askeleet
Kommentteja aiemmilta paikkakunnilta Instagramissa: instagram.com/100askelta
facebook.com/100askelta
Twitter: @100askelta
Julkaisukelpoisia kuvia tapahtumista löytyy tästä:
https://drive.google.com/open?id=0B2Tzc-HpP-oWVXhYNHN2YXhhM2s
Lisätietoa: projektisuunnittelija Anne Tastula, anne.tastula@kvs.fi, 040 152 3830
Lahden tapahtuman koordinaattori Riikka Mäkelä, Törmäämö osuuskunta / Painovoima
riikka.makela@tormaamo.fi / 044 3599334