

Mitä on nykyajan sivistys? Syksyn laajin yhteiseurooppalainen keskustelusarja näkyy muun muassa Helsingissä, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa Sitran ja kulttuurijärjestöjen kutsumana
Julkaistu:Keskustelusarja ”Sivistys, mikä ihme” levittäytyy syksyn aikana eri puolille Helsinkiä, Jyväskylään ja Lappeenrantaan.
Sarja koostuu seitsemästä tilaisuudesta, joissa avataan, puretaan sekä uudelleenrakennetaan sivistykseen liittyviä käsityksiä.
Tapahtumissa pohditaan, mikä on sivistyksen uusi, päivitetty tehtävä ja millaiseksi sen rooli muodostuu tulevaisuuden Euroopassa. Sivistyskäsitys kaipaa päivitystä, sillä ilman perustavanlaatuisia ajattelutapojen muutoksia emme pysty ratkaisemaan maailmanlaajuisia ongelmia, kuten ilmastokriisiä.
Keskusteluissa pureudutaan sivistyskäsitykseen muun muassa ekologisuuden, tieteen, taiteen ja sananvapauden näkökulmista. Osa tapahtumista on monikielisiä.
Tapahtumasarjan järjestävät Kriittinen korkeakoulu ja Kansanvalistusseura. Pääyhteistyökumppani on Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra.
Sivistys digitaalisella aikakaudella
Sarjan ensimmäinen keskustelutilaisuus on keskiviikkona 11. syyskuuta Kansallismuseossa Helsingissä.
Tapahtuman järjestää kirjailijoiden kansainvälinen sananvapausjärjestö Suomen PEN otsikolla ”Kenen tarinat, kenen historia? Sananvapaus, muistin politiikka ja historian käyttö Euroopassa”.
Keskustelussa kysytään, miten erilaisten historiakertomusten ja -tulkintojen vaikutusta pyritään käyttämään hyväksi nykypäivän politiikassa. Entä keiden kertomukset ylipäätään selviävät lisääntyneen tiedon maailmassa?
– Ihmismuistin tehtävänä on paitsi muistaa, myös rakentaa identiteettiä. Siksi meidän pitää miettiä, mitä digitaalisella aikakaudella oikeastaan haluamme muistaa ja mitä unohtaa. Kuulun itse sukupolveen, jonka nuoruus on tallennettu kovalevylle, sanoo tapahtumassa puhuva kirjailija-kuvittaja ja palkittu koodaus-lähettiläs Linda Liukas.
Tilaisuuden muut alustajat ovat kirjailija, toimittaja ja valtiotieteen maisteri Juha Itkonen, saamelainen juristi Oula–Antti Labba sekö filosofian tohtori, Helsingin yliopiston Euroopan historian dosentti ja historiantutkija Oula Silvennoinen.
Onko sivistyskäsityksemme liian nationalistinen?
Sivistys- sekä kulttuurityön merkitys yhteiskuntamme rakentajana on kiistaton.
Kansanvalistusseuran toimitusjohtaja Lauri Tuomi sanoo, että aikamme peräänkuuluttaa sivistystä Euroopassa.
–Keskustelusarja uudistaa sivistyksen kuuluvaksi meidän jokaisen arkeen, jotta voisimme pitää huolta ympäristöstä ja toisistamme. Innolla olemme mukana tässä keskustelusarjan toteutuksessa erinomaisten kumppaneiden kanssa.
– Uskon, että sivistyskäsityksen on muututtava ajan mukana. Vanhaa sivistyskäsitystä ei tarvitse hylätä, mutta on mietittävä, onko se riittävä nykyisessä maailmassa vai onko se turhan nationalistinen, yksilö- ja ihmiskeskeinen, sanoo Sitran Sivistyksen uudet tehtävät -projektia valmisteleva johtava asiantuntija Vesa-Matti Lahti.
Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia, ja niissä hyödynnetään Erätauko-dialogimenetelmää.
Keskustelusarjan viimeinen osa kuullaan joulukuussa 2019.
Tapahtumasarja verkossa: sivistys.fi
Tapahtumasarja Facebookissa: www.facebook.com/sivistysihme
Kansanvalistusseura sr. on maan vanhin, sitoutumaton sivistysjärjestö. Se on perustettu vuonna 1874.
Lisätiedot:
viestintäpäällikkö Annu Griñan, Kansanvalistusseura, annu.grinan(a)kvs.fi, 040 759 4532