

”Hyvin liikkuvat ihmiset eivät ilmeisesti käsitä sitä todellisuutta, jossa vammaiset ihmiset elävät. Muuten on mahdotonta ymmärtää, miksi yhä uudelleen ja uudelleen kysytään, pitääkö joka paikkaan päästä. Tämä kysymys saa minut vaipumaan välillä epätoivoon, välillä vie raivon partaalle. Mikä olisi se paikka, minne minun ei tarvitsisi päästä?”
Kynnys ry:n toiminnanjohtajana työskentelevä Kalle Könkkölä haastaa pohtimaan vammaisen oikeutta liikkua siinä missä muutkin. Könkkölä on yksi Miksi joka paikkaan pitää päästä -kirjan kirjoittajista. Dosentti Matti Laitisen toimittaman kirjan 15 asiantuntijaa puolustavat kaikkien tasavertaista oikeutta esteettömään opiskeluun. Ei riitä, että vammaisille räätälöidään yksittäisiä kursseja, vaan kaikilla pitää olla samat mahdollisuudet. Aikuiskoulutuksen esteettömyyttä käsitellään muun muassa liikkumis- ja toimintarajoitteisten, erilaisten oppijoiden ja maahanmuuttajataustaisten näkökulmasta.
Kirja on suunnattu erityisesti aikuiskoulutuksen päättäjille, opettajille, henkilökunnalle ja opiskelijoille. Se on myös silmiä avaavaa luettavaa niille, jotka eivät joudu esteettömyyttä pohtimaan ja hyvä tietopaketti niille, jotka joutuvat.
MIKSI JOKA PAIKKAAN PITÄÄ PÄÄSTÄ
Kansanvalistusseura, 2013, ISBN 978-951-9140-67-4, 240 sivua, ovh. 32 €
Katso lisää verkkokaupasta:
http://www.kansanvalistusseura.fi/fi/kauppa/tuote/uutuudet/JM2222/miksi-joka-paikkaan-pitaa-paasta
Lehdistökappaleet ja tiedustelut:
kustannustoimittaja Paula Immonenpaula.immonen@kvs.fi
puh. 050 383 3970