

Souli on uusi verkkomedia sille, jota kiinnostaa oppiminen työn tai harrastuksen vuoksi. Klikkaa mediaan maanantaina 18. elokuuta kello 12 osoitteessa www.souli.fi.
Soulia tehdään sielulla ja ajan kanssa. Pysähdymme kiinnostavien ihmisten ja vaikuttavien ilmiöiden äärellä. Tuomme yhteiskunnasta esiin ääniä, joita valtamediassa harvoin kuulee.
Tarjoamme sivistystä sielulle: tietoja ja taitoja, jotka auttavat elämään omannäköistä elämää yhdessä toisten kanssa.
Oppijan ääni kuuluu
Päätoimittaja Tapio Kujala pitää tärkeänä, että infotulvan ajan yhteiskunnassa pidetään yllä aikuisten medialukutaitoa ja tarjotaan merkityksellisiä mediasisältöjä.
– Säästöjenkin keskellä aikuisille pitää olla tilaa itsensä kehittämiseen, oivaltamiseen ja uuden oppimiseen. Soulissa tahdomme tuoda esiin ihmisten oppimiskokemuksia ja -elämyksiä.
Miljoona opiskelijaa
Soulin kohderyhmää ovat aikuisopiskelijat, aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön ammattilaiset ja koulutuksen sidosryhmät, kuten aikuiskoulutuksen edunvalvojat. Yksin vapaan sivistystyön järjestämään koulutukseen osallistuu vuosittain noin miljoona henkeä.
Soulin kustantaa Kansanvalistusseura. Media jatkaa Sivistys-verkkolehden tehtävää omaehtoisen oppimisen äänenkannattajana.
Souli
- on maksuton verkkomedia oppivasta elämäntavasta
- ilmestyy arkipäivisin 18. elokuuta kello 12 lähtien osoitteessa www.souli.fi
- on Kansanvalistusseuran kustantama
- korvaa vuodesta 2009 ilmestyneen Sivistys-verkkolehden
- saa nimensä englannin kielen sanasta soul, sielu
- nostaa arvoikseen sivistyksen hyvän arjen perustana, kouluttajan ammattitaidon ja hyvinvoinnin, koulutuksen tasa-arvon, oppimisen ilon ja yhteisöllisyyden.
Sivistystä sielulle!
- Lisätiedot: päätoimittaja Tapio Kujala, tapio.kujala@kvs.fi, puh. 0400 436 690
- Facebookissa: www.facebook.com/Souli.fi
- Twitterissä: https://twitter.com/Soulitviitit