Kansanvalistusseura toteuttaa elokuusta 2012 alkaen European Association for the Education of Adults -järjestön (EAEA) tiedotusta. EAEA on eurooppalainen aikuiskoulutusjärjestö, jonka jäsenistöön kuuluu noin 130 sivistysorganisaatiota yli 40 Euroopan maasta. Elinikäisen oppimisen tärkeyttä korostavan EAEA:n päätoimisto sijaitsee eurooppalaisen päätöksenteon ytimessä Brysselissä, EU:n toimielinten välittömässä läheisyydessä.
Vuonna 1953 perustetun EAEA:n toiminnan päämääränä on vaikuttamistoiminta ja edunvalvonta Euroopassa. Se edustaa jäsenjärjestöjensä lisäksi noin viittä tuhatta eurooppalaista vapaan sivistystyön organisaatiota. Järjestön tavoitteena on myös aikuiskoulutusjärjestöjen keskinäisen kansainvälisen vuorovaikutuksen lisääminen. Hyviä käytäntöjä kehitetään hankkeiden, julkaisutoiminnan ja koulutuksen avulla. Myös tiedottaminen ja palveluiden tarjoaminen jäsenistölle kuuluvat EAEA:n tehtäviin.
Elokuusta 2012 alkaen tehtävää luotsaa Kansanvalistusseura Helsingistä käsin. Seuran toiminnanjohtaja Tapio Kujala on hyvillään yhteistyöstä:
– Kansanvalistusseuran vahva viestintäosaaminen hyödyttää EAEA:n tavoitteiden toteutumista, ja toisaalta seuran oma kansainvälisyys lujittuu yhteistyön myötä.
Kansanvalistusseura edistää sivistystyötä ja aikuiskasvatusta. Tätä tarkoitustaan seura toteuttaa julkaisemalla Lifelong Learning in Europe – ja Aikuiskasvatus-lehtiä sekä verkkolehti Sivistystä, harjoittamalla ja kehittämällä vapaan sivistystyön ja muun aikuiskasvatuksen julkaisu-, tiedotus- ja koulutustoimintaa sekä osallistumalla oman alansa kansainväliseen yhteistyöhön. Kansanvalistusseura on Suomen vanhin sivistysjärjestö ja yksi iäkkäimmistä myös eurooppalaisella tasolla.
EAEA:n tiedotusta on aiemmin toteutettu Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön toimesta.
Lisätietoja:
Aura Vuorenrinne
EAEA:n tiedottaja
040-511 2475
aura.vuorenrinne@kvs.fi
Kansanvalistusseura
Haapaniemenkatu 7-9 B, 11. krs
00530 HELSINKI