Sivistys karttuu uteliaisuudesta, empatiasta ja myötätunnosta

Sivistys on ymmärrystä siitä, mikä on paikkamme ja vastuumme planeetan kansalaisina, kirjoittaa Sivistyspalkinnon saanut opettajankouluttaja Hannele Cantell.

SIVISTYNYT IHMINEN näkee luonnon ja kulttuurien moninaisuuden kauniina ja nöyrtyy niiden edessä: haluaa vaalia, suojella, ennallistaa ja rikastaa niitä. Sivistys on sitä, että näemme kimalaiset yhtä merkityksellisinä – tai jopa merkityksellisempinä – kuin kielet ja kulttuurit.

Sivistynyt ihminen ei tuhoa.

Sivistykseen tarvitaan monenlaista oppimista: sinnikästä työskentelyä ja muistin koettelua, luovia oivalluksia ja yhdessä toimimista. Sivistys karttuu lukemisesta, kuuntelemisesta, laskemisesta, kokeilemisesta, elämyksistä, uuden suunnittelusta ja luomisesta sekä aktivismista. Jatkuvasta uteliaisuudesta kaikkea elämää ja elävää kohtaan.

SIVISTYS KARTTUU empatiasta ja myötätunnosta muita kohtaan lähellä ja kaukana. Sivistys on myös oman etuoikeutettuuden ymmärtämistä, valmiutta nähdä syrjiviä rakenteita Suomessa ja maailmassa sekä halua purkaa niitä.

Sivistyksen tärkein mittayksikkö on se, miten voimallisesti puolustamme heikompiamme, monenlaisia tuen tarvitsijoita, eri tavoin haavoittuneita tai haavoitettuja sekä sivupoluille ajautuneita ja tuupattuja.

SIVISTYS ON SITÄ, että vammaisella ihmisellä on yhtäläinen ääni kuin vammattomalla. Että hän saa tarvitsemaansa tukea ja että hänet kohdataan kokonaisena ihmisenä, jolla on monenlaisia tunteita riemusta suruun, ulkopuolisuudesta hullaantumiseen. Että hän ei ole yhtä kuin pyörätuoli. Hän on ihminen. Tunteva ihminen.

Sivistys on ennen kaikkea välittämistä, sitä, ettei vain odota sivusta katsoen. Vimmalla, sitkeydellä ja rakkaudella pidämme toisistamme ja planeetastamme huolta.

Kuva: Susanna Kekkonen