Kahden kansan välissä
Palestiinalaishallinnon pääkaupunki on yhtä aikaa kaunis, ruma, outo ja aivan tavallinen.
Kansanvalistusseuran mediakoulutushankkeen kouluttajat raportoivat Palestiinasta sanoin, kuvin ja videoin.
En ole ennen käynyt arabimaissa, ja ennen koulutushankkeeseen mukaan lähtöä Palestiina oli minulle lähinnä uutiskuvia.
Nyt viidennen reissupäivän jälkeen en kehtaa väittää saaneeni otetta kulttuurista, mutta jonkinlaisen varovaisen nipistyksen olen napannut.[laatikko]
Olemme täällä kolme viikkoa. Siinä ajassa ympäristöönsä ehtii tottua jo aika hyvin. Joten kun vielä muistan, erittelen vähän alkumatkan tunnelmia Ramallahista.
RAMALLAH ON RUMA. Ensimmäisenä silmään sattuvat tyystin kesken jääneet tai epämääräisesti rakenteilla olevat talot. Hotellin vieressä nököttää puolivalmis kerrostalo, jonka työmaalla ei juuri elonmerkkejä näy.
Tyhjät tontit ovat jätehuollon puutteessa täyttyneet roskapusseista.
Myös mielenmaisema tuntuu monesti konfliktin rumentamalta. Miehityksestä aiheutuvat ongelmat ovat läsnä lähes joka keskustelussa.
RAMALLAH ON KAUNIS. Auringonlaskussa hohtavat vaaleat talot näyttävät upeilta. Kaupunkia ei ole liikaa pilattu arkkitehtonisilla hirvityksillä, vaan uusi ja vanha sekoittuvat sulavasti. Keskusta on päiväsaikaan värikäs ja täynnä arkipäiväistä touhotusta.
Ihmiset ovat kohteliaita ja tavattoman kiinnostuneita ulkomaalaisista.
Se on ymmärrettävää, koska turisteja ei täällä oikeastaan ole. Vähänkään englannintaitoiset jäävät monesti juttelemaan lopettaen muut askareensa.
RAMALLAH ON OUTO. Liikenteessä jokainen manööveri tuntuu vaativan töötin painamista. Hevosia näkee kaupungilla päivittäin, ja tupakka palaa joka paikassa. Peilejä, mattoja ja ties mitä erikoistavaraa myyvät kaupat saattavat olla auki kymmeneltä illalla.
Rahanvaihtajan etsiminen muuttuu yllättäen paikallisen pyyteettömästi johtamaksi nelituntiseksi kaupunkikierrokseksi, joka johtaa oliivipuristamon ja puusepän pajan kautta leipomoon, jossa leipuri istuu iltaa valtavan puu-uunin ääressä.
RAMALLAH ON TAVALLINEN. Monet asiat tuntuvat muuttuvan arkiseksi liiankin nopeasti. Jokaisen talon katolla seisoviin mustiin vesitankkeihin ei kiinnitä enää mitään huomiota. Pitaleipä, hummus ja labneh-jugurtti tuntuvat oikeastaan jo vähän kotoisilta. Kaupasta saa karkkia ja hanasta vettä.
Ja mitä ihmisiin tulee, ovat kurssilla istuvat nuoret kärkkäine mielipiteineen perin samanlaisia kuin muistakin maailmankolkista tutut toimittajaopiskelijat.
Teksti: Aapo Laakso
Kuvat: Petri Kangas
Aiemmin Soulissa:
- ”Äiti älä pelkää”
- Totuuden puhuja
- Koulutus jää politiikan jalkoihin
- Kansanvalistusseura kehittää mediasivistystä Palestiinassa
- Hurraisitko syrjittyjen kapinalle?
- Ristiriitojen kohtaaja
- Huivi kertoo kantajastaan
- Maltillinen idealisti
Aapo Laakso
- on 25-vuotias journalistiikan opiskelija Tampereelta
- on työskennellyt uutistoimittajana, vapaana toimittajana ja moderaattorina
- opettaa Kansanvalistusseuran kursseilla mediaetiikkaa
- on sitä mieltä, että ”Parasta mitä suomalainen voi maailman kaikille kansoille opettaa, on kahvitauko. Laillistettu varttitunnin työnseisaus keskellä päivää hieno instituutio”.
