Uusiutuvalla vedyllä voi olla tärkeä osa EU:n vihreässä siirtymässä

Muualta tulevat fossiiliset polttoaineet pystyttäisiin korvaamaan vetypolttoaineilla, jotka valmistetaan EU-maissa uusiutuvaa energiaa hyödyntäen, sanoo kansainvälisen politiikan professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta. Siihen tarvitaan voimakas tahtotila ja rahallista riskinottokykyä.

Uusiutuva sähköntuotanto valtavirtaistuu Euroopan Unionissa. Suomessa esimerkiksi rakennetaan paljon tuulivoimaloita. EU-maissa tyypillinen määrä uusiutuvaa energiaa, tuuli- ja aurinkovoimaa, on nykyisin 20–25 prosenttia tuotetun sähkön määrästä.

Tuuli- ja aurinkoenergiaa saa vaihtelevasti, joten sen varalle on oltava jotain – esimerkiksi vesivoimaa, biomassaa ja ydinvoimaa hyödynnetään. Monissa maissa ei ole vesivoimaa tai biomassaa käytettävissä. Ydinvoimasta on tullut melko kallista; sitä syntyy tasaisesti, eikä se pärjää hintakilpailussa silloin, kun tuuli- tai aurinkoenergiaa olisi runsaasti saatavilla.

– Uusiutuvan sähkön varastointi on tällä hetkellä ajankohtaista EU:ssa, kansainvälisen politiikan professori Pami Aalto toteaa.

Käynnissä on Eurooppatiedotuksen rahoittama ja Kvs-säätiön järjestämä luento aiheesta Vihreä siirtymä Euroopassa.

Joitakin keinoja sähkön varastointiin jo on: aurinko- ja tuulienergiaa voi varastoida lämmittämällä vettä sähköllä myöhempää käyttöä varten. Uusiutuvaa energiaa saadaan talteen akkuihin, tosin akkuvarannot ovat lyhytaikaisia.

EU:lla on mahdollisuus päästä eroon fossiilisista polttoaineista

Tuuli- ja aurinkosähköä voi varastoida myös muuntamalla sitä vetykaasuksi; sähköstä ja vedestä voi tehdä kaasua elektrolyysereiden avulla. Prosessissa syntyy herkästi hukkalämpöä, ja siksi suora uusiutuvan sähkön käyttö on tehokkaampaa. Vetykaasusta on etua siksi, että tarvitsemme jatkossakin polttoaineita raskaassa liikenteessä, rautatie- ja lentoliikenteessä sekä teollisuudessa.

– Vetykaasu on jo itsessään polttoaine ja siitä voi valmistaa helpommin hyödynnettäviä polttoaineita.

Vetykaasu on sellaisenaan haastava käsiteltävä. Siitä valmistettavat polttoaineet, metanoli ja ammoniakki, ovat helpompia varastoida, kuljettaa ja käyttää. Tähän kytkeytyy mahdollisuus edistää vihreää siirtymää EU:ssa vedyn avulla: EU käyttää joka vuosi 200–300 miljardia euroa fossiilisten polttoaineiden ostamiseen muualta, vuonna 2022 jopa 604 miljardia.

Miljardit voisi käyttää tuuli- ja aurinkoenergian tuotantoon EU-alueella sekä siihen, että fossiiliset polttoaineet korvattaisiin uusiutuvasta sähköstä ja vedestä tehtävällä uusiutuvalla vedyllä ja vetypolttoaineilla.

– Periaatteessa meillä olisi käytettävissä vuosittain 300 miljardia järjestelmän muuttamiseksi sellaiseksi, ettei fossiilisia polttoaineita tarvita, Aalto pohtii.

Vetytaloudessa saattaa syntyä uusia energiamahteja. Monesta maasta, joka on fossiilitaloudessa ollut ainoastaan energianostaja tai -käyttäjä, voi tulla energianviejä. Näitä maita Euroopassa ovat Espanja, Portugali, Viro, Latvia ja Liettua, Irlanti, Islanti ja Suomi.

– EU-maat, joissa on paljon uusiutuvaa energiaa ja vettä, kuten Suomi, voivat ryhtyä energianviejiksi.

Ostajina Euroopassa on maita, jotka tähän asti ovat tuottaneet fossiilista energiaa. EU:sta halutaan viedä uusiutuvaa vetyä alueen ulkopuolellekin. Kilpailijaksi voi nousta esimerkiksi Intia, joka aikaisemmin osti fossiilisia polttoaineita muilta.

Vetypankista tukea uusiutuvan vedyn tuotannolle

EU:lla on vetystrategia. Tavoite on, että vuonna 2050 liikenteessä, teollisuudessa ja rakennusten lämmittämisessä ei enää käytetä fossiilisia polttoaineita.

– 12,5 prosenttia kaikesta energiankulutuksesta olisi vetyä. Se on jo aika paljon.

25 prosenttia uusiutuvasta energiantuotannosta käytettäisiin vedyn ja vetypolttoaineiden valmistukseen.

– Sillä tavalla meillä olisi tavaraa, jota voi ostaa, myydä, viedä ja varastoida.

Sähkön varastointi vetyyn perustuisi siihen, että sitä varten rakennetaan lisää uusiutuvaa energiantuotantoa, kuten tuulipuistoja. Siten vety voidaan katsoa uusiutuvaksi.

EU:n tavoitteet ovat merkittäviä, mutta konkreettinen työ uusiutuvan vedyn parissa on vasta alussa. Uusiutuvaa vetyä tuotetaan hyvin vähän.

Aalto sanoo, että pakkokeinot, jotka vaikuttaisivat vetyyn, ovat alihyödynnettyjä. Kannustimista vetypankki on huomattava. Vetypankissa on 2 miljardia euroa, jolla tuetaan vedyn tuottamista EU-maissa. Kun rahaa viimeksi oli jaossa, seitsemästä hankkeesta yksi saatiin Suomeen.

Uusiutuvan vedyn tuottajalle maksetaan vetypankista sen verran, että vety maksaa ostajalle yhtä paljon kuin maakaasu. Siten uusiutuva vety pääsee markkinoille. Uusiutuva sähköntuotanto saatiin aikoinaan fossiilisen sähköntuotannon rinnalle samalla keinolla.

Lisäksi EU myöntää tutkimus-, kehitys ja innovaatiorahoitusta (TKI-tuki) esimerkiksi yrityksille. Sillä voi kehittää etenkin elektrolyyseriteknologiaa, jotta sähköstä ja vedestä saadaan kaasua entistä tehokkaammin.

Myös osa jäsenmaista käyttää TKI-tukiin ja kysynnän luomiseen vedylle kymmeniä, jopa satoja miljoonia. Entä Suomi? TKI-tukien osalta tilanne on tyydyttävä, mutta kysynnän luomisen osalta ei.

– Jos Suomi haluaa nousta ensimmäistä kertaa historiassaan energiasuurvallaksi, mahdollisuus on hyvä. Se vaatii kuitenkin investointia tuotantoon ja tukea kysynnän luomiseen. Se voi olla riski, mutta se on yritys saada teollinen siirtymä aikaiseksi.

Hänen mukaansa riski on ennen kaikkea taloudellinen.

– Ilmastoneutraali vedyn tuotanto, mikä oli lähtökohta, on paikoin unohtunut, Pami Aalto toteaa.

Siihen, että vedystä tehdään suurissa määrin metanolia ja ammoniakkia, liittyy vielä monenlaista teknistä ratkottavaa. Tulevaisuudessa tärkeää on pohtia sitäkin, kuinka paljon vetyä ja vetypolttoaineita tarvitaan.

– Kuten sanottu, suora sähköistäminen on tehokkaampaa, Aalto painottaa.

Vihreän siirtymän kannalta parasta on, että kaikki mahdollinen, kuten henkilöautot, toimii uusiutuvalla sähköllä. Sellaisissa tilanteissa, joissa suora sähkön käyttö ei onnistu, uusiutuvaa sähköä kannattaa käyttää vedyn ja vetypolttoaineiden valmistukseen.

Aallon yleisöluennosta kertovan artikkelin toinen osa julkaistaan ensi viikolla. Artikkeli on tehty osana Tulevaisuus ja toivo – EU Euroopan rakentajana -hanketta (2024). Hanke on rahoitettu valtioneuvoston kanslian myöntämistä valtionavuista kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen. 

Pami Aalto

• Kansainvälisen politiikan professori Tampereen yliopistossa
• Kiinnostui energiapolitiikasta työskennellessään Venäjä-tutkijana. Ensin kiinnosti maakaasu ja öljy, esimerkiksi niihin kytkeytyvä valtapeli. Sittemmin huomio kiinnittyi uusiutuvaan energiaan, jota on kaikkialla, ja johon liittyy muutosmahdollisuuksia siinä valtapelissä.
• Kohokohtia uran varrella ovat olleet mahdollisuudet puhua yhteiskuntatieteilijän näkökulmasta energiateollisuuden tilaisuuksissa ja Venäjän-työmatkojen aikaiset, joskus erikoisetkin tilaisuudet, joissa tapasi esimerkiksi oligarkkeja.
• Harrastaa urheilua: uinti- ja hiihtokilpailuja sekä jalkapalloa

Artikkelin kirjoittajasta lyhyesti

Hanna Hirvonen on Joensuussa asuva vapaa toimittaja. Hän kirjoittaa suomalaisiin lehtiin ja verkkolehtiin, useimmiten erilaisten liittojen ja järjestöjen lehtiin. Suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat Lähi-itä, erityisesti Libanon, ja pakolaisuus, maahanmuutto, kotiutuminen Suomeen sekä runoilmiöt ja rauhan rakentaminen.