Skip to Content
Ajankohtaista

Aikuiskasvatus: Sivistys on määriteltävä uudelleen

Julkaistu:

Miten aikuiskoulutus ja jatkuva oppiminen voivat vastata tarpeeseen pitää planeetta elinkelpoisena ihmiselle ja muille lajeille? Tutkijat pureutuvat ajankohtaiseen ja kriittiseen kysymykseen Aikuiskasvatus-tiedelehden teemanumerossa ”Sivistys ja osallisuus rapautuvassa hyvinvointivaltiossa”.

”Hyvän elämän tavoittelun tavat ovat vanhentuneet ja tarvitsevat uudistumista. Nykyinen käsitys edistyksestä on lähtöisin ajalta, jolloin piti irtautua sotien jälkeisestä äärimmäisestä köyhyydestä”, toteavat kestävään kehitykseen perehtyneet tutkijat Arto O. Salonen ja Maria Joutsenvirta.

Yhteiskunnassa priorisoidaan heidän mukaansa yhä aineellisen vaurauden lisäämistä, vaikka se ei enää anna kansalaisille sitä, mitä se lupaa.

Mitäänsanomattomuuksista merkityksellisyyteen

Tiedeartikkelissaan Salonen ja Joutsenvirta hakevat Suomelle toisenlaista tulevaisuusnäkyä. Sen toteutuminen vaatii talouskasvuun pohjaavan sivistyskäsityksen kyseenalaistamista, muuten saatamme hukata ainutkertaisen elämän mitäänsanomattomuuksiin. Ennusmerkit ovat selvät.

”Suomessa esimerkiksi alle 30-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeet ovat lisääntyneet kolmanneksella kymmenen viime vuoden aikana”, Salonen antaa esimerkin siitä, miten merkityksettömyyden kokemukset näkyvät yhteiskunnassa.

Talouskasvun sijaan kasvatuksella, koulutuksella ja sivistyksellä on tavoiteltava inhimillistä kasvua.

”Jälkimateriaalisten arvojen ohjaama kansalainen rakentaa luottamusta herättävää tulevaisuutta ja tekee samalla omasta elämästään merkityksellistä”, tutkijat kirjoittavat.

Kulutamme maapallon henkihieveriin

Väitöskirjatutkija Mikko Rosenberg puolestaan tarkastelee tiedeartikkelissaan kulutuskeskeistä elämäämme oudoksuvalla katseella. Valinta on tarkoituksellinen: maapalon sietorajoja koetellaan jatkuvasti.

”Rajaton haluaminen pitää yllä ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestämätöntä yhteiskuntaa. Oudoksumalla normaalina pidettyä kulutusyhteiskuntaa voidaan nähdä maailma toisin”, tutkija perustelee.

Aikuiskasvatuksen 104-sivuinen teemanumero (2/2018) ”Sivistys ja osallisuus rapautuvassa hyvinvointivaltiossa” on ajankohtaista ja tärkeää luettavaa jokaiselle koulutuksen asiantuntijalle ja päättäjälle. Tutustu lehden sisältöön verkossa.

Aikuiskasvatus-tiedelehden

P. S. Lisää tuoreita ja kiinnostavia juttuja sivistyksestä löydät Aina-verkkomediasta.

Lisätiedot

  • toimituspäällikkö Terhi Kouvo, terhi.kouvo@kvs.fi, 0400 396 437
Jaa artikkeli
Back to top