Skip to Content
Ajankohtaista

Aikuiskasvatus-tiedelehti: Marginaaliin asetetut nuoret rakentavat aktiivisesti toimijuutta

Julkaistu:

Koulutus- ja työelämäpoluilla kompastelevat nuoret aikuiset nähdään useimmiten koulutus- ja työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohteina. Työpajoissa toimivia työttömiä nuoria aikuisia tutkineiden Heli Mutasen ja Päivi Siivosen mukaan työpajanuoria ympäröivät yhteiskunnallinen huoli syrjäytymisestä sekä koulutukseen ja työelämään osallistumisesta kertovat kulttuuriset mallitarinat.

– Yksi tällainen mallitarina on aktiivisen pajanuoren tarina, joka viittaa siihen toimeliaisuuteen, jota nuoren aikuisen on pajalla osoitettava koulutus- tai työpaikkoja hakiessaan, Mutanen ja Siivonen kirjoittavat tuoreessa Aikuiskasvatus-lehdessä.

Vaikka nämä mallitarinat lävistävät nuorten aikuisten kertomuksia esimerkiksi ammatinvalinnoista ja tulevaisuuden suunnitelmista, ovat nuoret samanaikaisesti aktiivisia oman toimijuutensa ja identiteettinsä rakentajia.

– Kulttuuriset mallitarinat, kuten tämän aineiston tarinat koulutettavuudesta, työetiikasta, koulutuksen merkityksestä yksilölle ja yksilön vastuusta elämänsä muotoilijana, eivät pelkästään määritä yksilön identiteettejä. Aineiston lähiluku paljastaa, kuinka haastateltavat tuottavat, hyväksyvät, vastustavat ja muokkaavat positioita, tutkijat kirjoittavat.

Ammatilliseen tutkintoon johtavan koulutuksen keskeyttäviä nuoria aikuisia on noin 7,8 prosenttia opiskelijamäärästä, vaikka keskeyttäjien määrä on laskenut 2000-luvulla.

Mutasen ja Siivosen mukaan toimijuutta ja identiteettiä koskevien havaintojen tavoittaminen nuorten tuottamista lyhyistä, paikoin epäjohdonmukaisistakin haastattelukertomuksista on mahdollista narratiivisen positiointianalyysin menetelmällä.

– Samalla se antaa tilaa yhteiskunnan näkökulmasta marginaaliin asetettujen nuorten aikuisten itsemäärittelylle, tutkijat kirjoittavat.

Aikuiskasvatus-lehden uusin, aikuisoppimisen tutkimusmenetelmiin pureutuva numero on kattava tietopaketti aikuiskasvatuksen opiskelijoille ja tutkijoille. Se esittelee tutkimusmenetelmien uusia suuntauksia ja niiden soveltamista aikuisoppimisen tutkimuksessa.

Aikuiskasvatus-tiedelehdessä kohtaavat kasvatus- ja yhteiskuntatieteilijät, nuoriso- ja työelämätutkijat sekä politiikan ja käytäntöjen tutkijat. Aikuiskasvatusta julkaisevat Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura ATS ry.

Aikuiskasvatuksen voit ostaa KVS-kaupasta tai tilata Kulttikiskasta.

Lisätietoja: toimituspäällikkö Helka Repo, 040 759 4532, helka.repo(a)kvs.fi

 

Jaa artikkeli
Back to top