Skip to Content
Ajankohtaista

Aikuiskasvatus: Tietotyön nurja puoli esiin tuoreella tutkimusotteella

Julkaistu:

”Työelämässä painotetaan työntekijän onnellisuutta, aktiivisuutta ja itseohjautuvuutta, eivätkä perinteiset työelämän tutkimisen välineet niitä tavoita. Siksi kaivataan uudenlaisia välineitä”, aikuiskasvatustieteen tutkija Esko Harni sanoo.

Hän kuuluu tutkijaryhmään, joka perehtyi työelämän monimutkaisiin rakenteisiin erityisesti tietotyön näkökulmasta. Yhdessä Tiina Nikkolan ja Antti Saaren kanssa kirjoitettu artikkeli ilmestyi Aikuiskasvatus-tiedelehden tuoreimmassa numerossa 1/2018. Tutkimus perustuu Nikkolan yliopistosta keräämään laajempaan aineistoon.

Pakko innostua ja kantaa vastuu

Uudenlaisia tutkimuksen näkökulmia tarvitaan, jotta työelämän ongelmiin löydetään johdonmukaisia ratkaisuja tai ainakin keinoja tehdä niitä ymmärrettäviksi.

Kolmikko ehdottaa ratkaisuksi ennakkoluulotonta tutkimusotetta, jossa yhdistetään työntekijän kokemukset ja yhteiskunnan rakenteelliset tekijät. Näin saadaan esiin työntekijän ahdistus, joka syntyy odotuksista olla innostunut, luova ja vastuullinen.

”Esittämässämme menetelmässä olennaista on keskenään ristiriitaistenkin elementtien arvostaminen mahdollisuutena nykyisen työelämän yhä parempaan hahmottamiseen niiden toisiaan täydentävän selitysvoiman avulla”, Tiina Nikkola sanoo.

Tietotyöläiset uupuvat

Työelämän lieveilmiöihin kuuluu asiantuntijoiden uupuminen. Se on kasvattanut kuntouttavan terapian kysyntää. Vuonna 2016 terapiapalveluihin käytettiin 58 miljoonaa euroa, yli kolme kertaa enemmän kuin vuonna 2003.

Teemaan pureudutaan Aina-verkkomediassa. Aikuisuuden kysymyksiin erikoistunut yliopistotutkija Päivi Siivonen on sitä mieltä, että jos ongelma halutaan ratkaista, katse pitää suunnata yksilöistä rakenteisiin.

”Yksilö voi niin sanotusti hypätä pois oravanpyörästä tai tuunata omaa työtään, mutta rakenteiden muuttaminen vaatisi silti isompaa kansanliikettä”, hän sanoo.

Esko Harni, Tiina Nikkola ja Antti Saari: ”Rakenteen ja kokemuksen komplementaarisuus laadullisen aineiston tulkinnassa ja analyysissa”, Aikuiskasvatus 1/2018.

Aikuiskasvatus-tiedelehden

Lisätiedot

  • toimituspäällikkö Terhi Kouvo, terhi.kouvo@kvs.fi, 0400 396 437

Jaa artikkeli
Back to top