Skip to Content

Teemanumeron kuvitus: Nelli Ahosola

Ajankohtaista

Elm Magazine: Käsityksemme aikuisille tärkeistä numero- ja taloustaidoista vaatii päivitystä

Julkaistu:

Teemanumeron kuvitus: Nelli Ahosola

Käsityksemme aikuisten tarvitsemista numerotaidoista on hyvin kapea ja osin vanhentunut, toteavat tutkijat aikuiskoulutuksen englanninkielisen verkkomedian Elm Magazinen tuoreessa teemanumerossa.

Muun muassa nopeasti kehittyvä teknologia sekä dataa keräävien ja kaupallistavien sovellusten yleistyminen vaikuttavat merkittävästi siihen, millaisia numerotaitoja meidän tulisi hallita arkielämässä.

”Esimerkiksi vakuutusyhtiöt rohkaisevat asiakkaitaan mittaamaan itsestään kaikkea mahdollista älykellon avulla mutta voisivat käyttää samaa tietoa niin, että se nostaisi henkilön vakuutuksen hintaa. Kaikkien tulisi ymmärtää, että data on nykyajan kultaa”, toteaa Hampurin yliopiston elinikäisen oppimisen professori Anke Grotlüschen Elm Magazinen artikkelissa.

Hänen mielestään aikuiskoulutuksen pitäisikin keskittyä vahvemmin kriittisten numerotaitojen ja -analyysin opettamiseen.

Tilastolukutaidon merkitys kansalaistaitona korostuu

Hyvä esimerkki kriittisistä numerotaidoista on tilastolukutaito, eli kyky tulkita ja arvioida erilaista numeerista tietoa sekä siihen perustuvia mediasisältöjä, kuten uutistekstejä tai infograafeja.

Tilastoja käytetään usein harhaanjohtavalla tavalla – sekä tarkoituksellisesti että vahingossa. Kansainvälisen pandemian aikana tilastolukutaidon merkitys kansalaistaitona on korostunut entisestään.

Kansainvälistä tilastollisen luku- ja käyttötaidon edistämisprojektia (International Statistical Literacy Project) johtava Reija Helenius toivoo lisää tilastolukutaitokoulutusta erityisesti ikäihmisille.

”Nuoria on helppo tavoittaa, mutta mikä motivoisi 50–70 -vuotiaita oppimaan parempaa tilastojen lukutaitoa?” hän kysyy.

Matematiikkaan liittyvistä asenteista lisää tutkimusta

Numerotaitoihin liittyy paljon alitajuisia ja usein haitallisia uskomuksia, joita pitäisi tutkia tarkemmin, toteaa Bernin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkija Sonja Beeli Elm Magazinen haastattelussa.

”Matematiikalla on olennainen rooli elämässämme ja se toimii usein eräänlaisena portinvartijana – jos ei läpäise matematiikan koetta, se voi katkaista tietyn koulutuspolun. Toisaalta on sosiaalisesti paljon hyväksytympää olla ’surkea’ matematiikassa kuin vaikka lukutaidoton”, Beeli kuvailee.

Beelin mukaan erityisesti aikuiskoulutuksessa olisi hyödyllistä tarkastella, kuinka ihmisen henkilökohtainen oppimishistoria on saattanut vaikuttaa hänen käsityksiinsä numerotaidoista.

Elm Magazinen teemanumero perkaa aikuisten numero- ja taloustaitoja useasta kulmasta. Artikkeleissa käsitellään muun muassa psykologian merkitystä taloustaidoissa, dyskalkulian vaikutuksia aikuisoppijoiden elämään sekä ylivelkaantumista vastaan tehtävää koulutustyötä eri Euroopan maissa.

Elm Magazine on elinikäisen oppimisen englanninkielinen media, joka tarjoaa lukijoilleen tuoreinta tutkimustietoa ja paneutuu aikuisten oppimisen ilmiöihin eri puolilla Eurooppaa. Median julkaisija on Kansanvalistusseura sr. (Kvs-säätiö). Ajankohtaisten aikuiskoulutusuutisten lisäksi Elm Magazine julkaisee vuosittain neljä teemanumeroa.

Kaikkea sisältöä voi lukea maksutta osoitteessa www.elmmagazine.eu.

Jaa artikkeli
Back to top