Skip to Content
Ajankohtaista

Kvs mukana Tutkitun tiedon teemavuodessa 2021

Julkaistu:

Kvs-säätiö on ylpeästi mukana Tutkitun tiedon teemavuodessa 2021.

Tutkitun tiedon teemavuosi kokoaa yhteen suuren määrän tapahtumia ja tekoja, joiden avulla muodostuu monipuolinen kuva tutkitusta tiedosta ja sen roolista esimerkiksi yksilön hyvinvoinnissa ja yhteiskunnan toiminnassa.

Vuoden aikana muun muassa:

Keskustelua teemasta voi läpi vuoden seurata somessa aihetunnisteilla #tttv2021 sekä #tutkituntiedonteemavuosi.

Pääset katsomaan tapahtumia osoitteessa: https://tutkittutieto.fi/tapahtumat

Tutkitusta tiedosta entistä näkyvämpää

Teemavuosi on opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen Akatemian ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan yhteinen hanke, joka toteutetaan laajan yhteistyöverkon kanssa.

Sen tavoitteena on tehdä tutkitusta tiedosta entistä näkyvämpää ja saavutettavampaa sekä tiivistää tutkitun tiedon parissa toimivien yhteistyötä.

Teemavuoden kohderyhmänä ovat kaikki kansalaiset, päättäjät ja elinkeinoelämä. Erityisenä kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret, joiden toivotaan saavan teemavuodesta luovuutta, innostusta ja uskoa tulevaisuuteen.

Juhlavuonna vietetään myös oman tiedelehtemme, Aikuiskasvatuksen 40-vuotissyntymäpäivää.

Lisätietoja:

Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö Terhi Kouvo, terhi.kouvo(a)kvs.fi, o400 396 437

Jaa artikkeli
Back to top