Opetus-ja kulttuuriministeriö (OKM) hyväksyi Oriveden opiston yhdistämisen Ahlmanin koulun säätiön kokonaisuuteen. Samalla Kansanvalistusseura luopuu opiston ylläpitämisestä Orivedellä.
Yhdistymisen myötä Pirkanmaalle syntyy uusi monialainen osaamiskeskus, jossa kohtaavat kansanopiston, lukion ja ammatillisen koulutuksenkin opiskelijat.
Yhdistyminen toimii pilottina koko vapaan sivistystyön kentälle, jota Opetusministeriön rakenne- ja rahoitusuudistus kannustaa aiempaa isompiin ja monialaisempiin yksiköihin. Tavoitteena on saada vapaa sivistystyö sekä ammatillinen koulutus kohtaamaan.
Pirkanmaan järjestelyllä turvataan monipuolisen ja tasokkaan koulutuksen jatkuminen ja kehittäminen sekä Orivedellä että Tampereella. Samalla turvataan vapaan sivistystyön ja lukiokoulutuksen jatkuminen Orivedellä.
Ahlmanin koulun säätiölle siirtyvät myös opiston kiinteistöt.
Kansanvalistusseuran toiminnanjohtaja Tapio Kujala sanoo yhdistymisen olevan lottovoitto Oriveden kaupungille ja alueen elinvoimaisuudelle. Mahdollisuuksia vielä laajempaan opistokokonaisuuteen on olemassa.
– Järkevää yhteistyötä pitää tehdä, jotta tulevaisuuden koulutusympäristöjä voidaan kehittää. Perinteet ja koulutuksen rakenteet eivät saa estää sitä. Opiston tiloihin mahtuu vielä lisää opiskelijoita. Siksi olisi luontevaa, jos Oriveden kaupungin lukio ja vaikkapa kansalaisopisto yhdistettäisiin jatkossa uuteen monialaiseen opistoon.
Yhdistyminen pähkinänkuoressa:
- Oriveden Opisto liitetään Ahlmanin ammattiopistoon 1. tammikuuta 2015. Vastuu koulutustoiminnasta siirtyy Ahlmanin koulun Säätiölle.
- Opistojen pitkäkestoisissa koulutuksissa opiskelee yhteensä yli viisisataa opiskelijaa. Lyhytkestoisissa ja monimuotokoulutuksissa on vuosittain noin 1 500 opiskelijaa.
- Yhdistämisestä päättivät Ahlmanin koulun Säätiön hallitus sekä Kansanvalistusseuran hallitus. Opetus- ja kulttuuriministeriön myönteinen päätös vahvisti säätiöiden hallitusten päätöksen.
Lisätietoja:
Kansanvalistusseuran toiminnanjohtaja
Tapio Kujala, 0400 436 690, tapio.kujala@kvs.fi
Ahlmanin koulun Säätiön rehtori
Tarja Hovila, 040 556 7513, tarja.hovila@ahlman.fi