

Tarja Halonen palkittiin Kansanvalistusseuran Sivistyspalkinnolla vuonna 2013.
Presidentti Tarja Halonen valittu Kansanvalistusseuran valtuuskunnan puheenjohtajaksi
Julkaistu:Tarja Halonen palkittiin Kansanvalistusseuran Sivistyspalkinnolla vuonna 2013.
Presidentti Tarja Halonen aloittaa sivistyssäätiö Kansanvalistusseuran (Kvs-säätiö) valtuuskunnan puheenjohtajana 2021. Hän seuraa tehtävästä väistyvää europarlamentaarikko Sirpa Pietikäistä.
Poliittisen uransa aikana presidentti Halonen on puolustanut sivistystä monella sektorilla: hän on edistänyt sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kestävää kehitystä, tyttöjen ja naisten oikeuksia sekä koulutuksellista tasa-arvoa. Hänet tunnetaan lisäksi aktiivisena aikuisopiskelijana.
”Kansanvalistusseura on toiminut pian jo 150 vuoden ajan suomalaisen sivistyksen, elinikäisen oppimisen ja vapaan sivistystyön eteen. Järjestöjen ja säätiöiden rooli on tärkeä suomalaisen yhteiskunnan kehittäjänä. Tähän työhön tuon mielelläni panokseni”, toteaa presidentti Tarja Halonen.
Merkittävää osaamista sivistysyhteiskunnan kehittämiseksi
Halonen on työskennellyt vapaan sivistystyön kentällä aiemmin muun muassa Suomen Setlementtiliiton liittohallituksen puheenjohtajana sekä Suomen Kansanopistoyhdistyksen hallituksen jäsenenä.
Hän sai vuonna 2013 Kansanvalistusseuran sivistyspalkinnon, joka annetaan vuosittain tunnustuksena aikuiskasvatuksen ja vapaan sivistystyön, tieteen, taiteen, julkisen sanan ja kulttuuripolitiikan piirissä tehdystä työstä.
”Presidentti Tarja Halosen tuo säätiöömme merkittävää osaamista ja kokemusta niin kansallisesta kuin globaalista sivistysyhteiskunnan kehittämisestä. Olemme sopineet, että vuonna 2021 hän tutustuu toimintaamme, ja tämän jälkeen suuntaamme kohti tulevaa 150-vuotisjuhlavuottamme 2024. Tavoitteena on luoda juhlavuodesta jokaista suomalaista innostava Sivistyksen teemavuosi, kertoo säätiön toimitusjohtaja Lauri Tuomi.
Kohti sivistyksen valtakunnallista juhlavuotta 2024
Kvs on maan vanhin sivistyssäätiö ja arkisivistyksen ajatuspaja. Sen tarkoituksena on sivistystyön ja aikuiskasvatuksen edistäminen. Arkisivistys on yhdessä oppimista, jotta voimme pitää huolta ympäristöstä ja toisistamme.
Uusina valtuuskunnan jäseninä aloittavat lisäksi futuristi, kirjailija Perttu Pölönen sekä kasvatustieteen professori Ulpukka Isopahkala–Bouret Turun yliopistosta. Isopahkala-Bouret on säätiön julkaiseman Aikuiskasvatus-tiedelehden päätoimittaja.
”Haluan edistää tehtävässäni kasvatuksen oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa sekä aikuisten mahdollisuuksia kouluttautua ja osallistua aktiivisesti yhteiskuntaan”, Isopahkala-Bouret sanoo.
”Teknologisen kehityksen vastapainoksi tarvitaan myös syvyyttä ja kokemusta nopeuden sijaan”, huomauttaa Pölönen.
Kansanvalistusseuran valtuuskunta ohjaa ja seuraa säätiön toimintaa ja nimittää säätiön hallituksen. Valtuuskunta kokoontuu sääntömääräisesti kerran vuodessa ja siihen kuuluu 18 jäsentä. Jäsenistä enintään kuusi kutsutaan vapaan sivistystyön oppilaitosmuotojen piiristä.
Valtuuskunta kutsui kokouksessan 4. marraskuuta Sirpa Pietikäisen säätiön 150-vuotisjuhlatoimikunnan puheenjohtajaksi.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Lauri Tuomi, lauri.tuomi(a)kvs.fi, 050 476 9977
viestintäpäällikkö Annu Griñan, annu.grinan(a)kvs.fi, 040 7594 532