Skip to Content
Perhe maailmalla

Tositarinoita: Isä tulikin mukana

Julkaistu:

Isä hengitti jo hiljaa.

Veli piti toisesta kädestä, minä toisesta. Äiti istui sängyn jalkopäässä. Henkäys vain ja isä oli poissa. Viimeisen hetken olimme koko perhe koossa. Hetki oli rauhallinen ja hyvä. Olimme yhdessä.

Isä oli sairastellut pitkään. Kunto oli kuukaudesta toiseen huonontunut. Olin seurannut isän hiipumista iPadin ruudulta. Veljeni oli pitänyt pädiä mukana vieraillessaan hoitokodissa. Otettiin videopuhelu ja juteltiin hetki niitä näitä. Sinä olet siellä Kreikassa, isä sanoi, on tämä kummallista.

Välillä isä nukkui, ja juttelimme veljeni kanssa kuin olisimme samassa huoneessa. Joskus laulettiin, joskus katseltiin vanhoja valokuvia. Kun puhelu päättyi, piti hetki muistuttaa itselleen missä sitä onkaan.

Kun isän lähtö alkoi näyttää todennäköiseltä, olin jo ehtinyt Suomeen kesälomalle. Toisinkin olisi voinut käydä. Olin arponut kuukausitolkulla pitäisikö lähteä yksin Suomeen. Pelkäsin, etten ehtisi nähdä isää enää. Lentolippujen, karanteenihotellien ja koronatestien hinnat olisivat pientä siihen verrattuna. Jos jäin kotiin Kreikkaan, tunsin itseni vastuun pakoilijaksi. Toisaalta en halunnut mennä Suomeen ja alkaa neuvoa isän hoidossa. Äiti ja veli kantoivat keskenään koko vastuun, kävivät hoitokodissa kumpikin joka päivä. Jos lähtisin Suomeen, jättäisin oman perheeni pitkää päivää tekevän mieheni hoidettavaksi.

Mikään vaihtoehto ei tuntunut hyvältä. Hävetti ja harmitti. Tiedän, että monen ulkosuomalaisen kohdalla tämä vaihe kestää pidempään, jopa vuosia. Kotimaassa vanhempien kunto heikkenee ja lähellä asuvat sisarukset kantavat vastuuta. Muualla asuva tuntee itsensä helposti ulkopuoliseksi, kun aina ei muisteta kertoa kaatumisesta tai unohtuneista lääkkeistä. Pahimmillaan tilanne särkee sisarusten välit, kun yksi väsyy hoitamaan vanhuksen asioita yötä päivää. Ei ulkomailta käsin voi huolehtia, onko dosetissa lääkkeet ja että terveyskeskuksesta tullut muistutus vastaanottoajasta on kalenterissa. Toisaalta Suomessa asuvan sisaruksen voi olla vaikea ymmärtää, ettei muualle kotinsa tehneen ole niin vain helppoa jättää oma elämänsä, työnsä ja koulua käyvät lapset. Ulkomailla sijaitsevaan kotiinkin voi olla koti-ikävä.

Isän hautajaisten jälkeen edessä oli paluu kotiin Kreikkaan. Ei enää videopuheluita hoitokotiin. Puhelimen pirahdus myöhään illalla tai aikaisin aamulla ei enää aiheuta sydämentykytystä.

Mutta isä tulikin mukana.

Huomaan käyväni tämän tästä keskustelua isän kanssa asiasta kuin asiasta. Isä oli kova seuraamaan uutisia. Mitäköhän isä sanoisi Kreikan ja Turkin tilanteesta, entä Afganistanin pakolaisista? Opiskele kieliä, isä sanoi, siitä on paljon iloa. Niin totta! Tiskikoneen täyttö, kananmunien keittäminen ja kurkkuahvenet – nehän sujuvat kaikki parhaiten isän ohjeita seuraamalla.

Nostan kirjahyllyyn valokuvan isästä lomamatkalla Kreikassa 1970-luvulla. Äkkiä ikävä onkin hiukan helpompi kantaa.

Anna Gustafsson

Kirjoittaja on Ateenassa asuva toimittaja ja arkeologian opiskelija.

Perhe maailmalla -blogi

Anna Gustafsson: Tositarinoita: Miina ja Manu muuttavat taas

Tositarinoita-teemaotsikolla julkaistaan Perhe maailmalla -blogissa ulkosuomalaisten, vapaaehtoisten vertaisasiantuntijoiden tuottamia sisältöjä.

Jaa artikkeli
Back to top