Perhe maailmalla oli Kansanvalistusseuran ja Suomi-Seuran yhteistyöhanke, jonka tavoitteena oli tarjota tietoa ja psykososiaalista tukea ulkosuomalaisperheille.
Projektin tiedot
Perhe maailmalla oli Kvs-säätiön ja Suomi-Seura ry:n yhteistyöhanke, jonka tavoitteena oli tarjota luotettavaa tietoa ja psykososiaalista tukea ulkosuomalaisperheille.
Ulkomailla asuu noin 300 000 Suomen kansalaista. Ulkomaille muuttaa vuosittain noin 10 000 Suomen kansalaista, joista noin 10 % on alle 14-vuotiaita. Suomesta ulkomaille muuttavien määrä on kasvanut koko 2010-luvun ajan. (Tilastokeskus, 2015)
Perhe maailmalla -projektin kohderyhmänä olivat ulkomailla tilapäisesti asuvat tai ulkomaille muuttoa suunnittelevat suomalaisperheet sekä paluumuuttajat. Kohderyhmään kuului perheiden laaja kirjo: yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia (Tilastokeskuksen määritelmä).
Projektin sidosryhmiä: mm. Etäkoulu Kulkuri, Familia ry, Kirkon ulkosuomalaistyö, Suomen Merimieskirkko ja ulkoministeriö sekä ulkosuomalaisryhmät kuten esimerkiksi Finnish Women Worldwide.
Tilaisuuksia ja sisältöjä verkossa
Perhe maailmalla -projekti toteutti 2020-2021 yhteistyökumppaniensa kanssa mm. erilliswebinaareja, Kysy asiantuntijalta -verkkotilaisuuksien sarjan sekä teemallisia, vertaistuellisia verkkokeskusteluja.
Marraskuussa 2019 avattu projektin blogi tarjosi ulkosuomalaisuuteen sekä lähtö- ja paluumuuttoon liittyviä sisältöjä: kolumneja, tietoartikkeleita ja ulkosuomalaisten tositarinoita. Projektiblogista löytyvät myös mm. Kysy asiantuntijalta -verkkotilaisuuksien sisältökoosteet ja Lapsiperheenä maailmalla -webinaarisarjan tallenteet.
Perhe maailmalla -projektin kokemusten pohjalta tuotettiin myös Opas verkkovertaistoimintaan.
Projektin verkkosivusto siirtyi vuoden 2022 alussa osaksi Suomi-Seura ry:n neuvontapalveluja. Projektilla oli Facebook-sivu. Lisäksi projekti sai käyttää Suomi-Seuran ry:n Instagram-tiliä.
Perhe maailmalla -hanke päättyi vuoden 2021 lopussa.
Perhe maailmalla – luotettavaa tietoa ulkomailla asumisen tueksi.
Tutustu Perhe maailmalla -sisältöihin
Artikkelit
Innovaatiot: Tutkittua tietoa ja tositarinoita ulkosuomalaisuudesta Perhe maailmalla -podcastissa (Kvs-säätiö 16.11.2021)
Perhe maailmalla -projektin toimenpidesuositukset (8.12.2021)
Perhe maailmalla -blogiarkisto
Perhe maailmalla -projektin aikana julkaistut sisällöt löytyvät Kvs-säätiön verkkosivuilta blogiarkistosta
Perhe maailmalla -podcast
Podcast-jaksot löytyvät täältä
Jakso 1: Jalat kahdessa maassa. (Kulttuurierot) sosiaalikuraattori Saara Mughal, Merimieskirkko; kokemusasiantuntijana Kanadaan muuttanut Siru. (julkaistu 18.11.2021)
Jakso 2: Yksin, yhdessä. (Kuuluminen ja kuulumattomuus.) Kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen perehtynyt kouluttaja Hanna Guyot; kokemusasiantuntijana Espanjassa asuva Elisa. (25.11.2021)
Jakso 3: Elämäntapana muutos. (Parisuhteen ja perheenjäsenten hyvinvointi ja sen tukeminen.) Kahden kulttuurin perheiden asiantuntijajärjestö Familia ry:n Hanna Kinnunen; kokemusasiantuntijana puolisonsa työn vuoksi useissa eri maissa asunut Anna. (2.12.2021)
Jakso 4: Palata, sopeutua. (Ajatus paluusta jo lähdössä.) Tutkija, opettaja Katja Keisala; kokemusasiantuntijana tuore paluumuuttaja Elina. (9.12.2021)
Lapsiperheenä maailmalla -webinaarisarja
Perhe maailmalla -projekti tuotti keväällä 2021 Lapsiperheenä maailmalla -webinaarisarjan, jossa käsiteltiin ulkosuomalaisten vanhempien usein pohtimia kysymyksiä. Sarjasta julkaistiin kahdeksan tallennetta Vimeossa.
Alle kouluikäisten vanhemmat
Pikkulapsiperheenä maailmalla, psykologi Annaleena Holopainen
Miten tukea kaksikielisen pikkulapsen äidinkieltä ulkomailla? kaksikielisyysasiantuntija Soile Pietikäinen
Kouluikäisten vanhemmat
Kaksikielisen koululaisen äidinkielen tukeminen ulkomailla, kaksikielisyysasiantuntija Soile Pietikäinen
Kielestä kiinni, koulunjohtaja Tuija Tammelander (Etäkoulu Kulkuri), puheterapeutti Kirsi Lipasti
Lisää tehoa, vähemmän vääntöä: Miten vahvempi kieli voi kasvattaa suomea? kaksikielisyysasiantuntija Soile Pietikäinen
Muutto toiseen maahan kouluikäisen kanssa psykologi Annaleena Holopainen
Murrosikäisten vanhemmat
”Muuttakaa keskenänne” – Kansainvälisen muuton haasteet ja mahdollisuudet teini-ikäiselle nuorisotutkija Saija Benjamin ja lasten ja nuorten psykoterapeutti Lotta Weckström-Lehto
Paluumuutto
Vanhempi lapsen tukena paluumuutossa, erikoispsykologi Emilia Luotoniemi ja kasvatustieteen tohtori Anu Warinowski
Yhteystiedot
Kristiina Andreasson Viestinnän asiantuntija | Communications Specialist +358 50 300 2119 kristiina.andreasson@kvs.fiHankkeen taustatiedot
Hanke:
Perhe maailmalla
Koordinaattori:
Kansanvalistusseura
Kumppanit:
Suomi-Seura ry
Rahoitus:
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) avustus 283 471 €