Oman kokemukseni perusteella kielenoppimisen ensimmäinen vaihe on täysymmärtämättömyys. Olosi on ulkopuolinen. Et oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä ja mietit, olisiko ollut sittenkin parempi jäädä kotiin.
Toisessa vaiheessa alkaa pikkuhiljaa oppia sanoja ja kykenee jonkinnäköiseen kanssakäymiseen.
Ensimmäinen oma harrastukseni Granadassa olivat tanssitunnit. Halusin oppia salsaa ja bachataa. Halusin pystyä tanssimaan, kun lähden ulos. Tunneilla en ymmärtänyt kaikkea, mutta huomaamattani opin sekä tanssimaan että puhumaan paremmin. Salsaperjantait olivatkin viikon kohokohta.
Kieli luo mahdollisuuksia arkeen. Ilman espanjan kielen perusteita en olisi osannut kommunikoida riittävästi pärjätäkseni tanssitunneilla. Toisaalta kielen oppiminen loi mahdollisuuden sujuvaan kanssakäymiseen toisten kanssa. Tässä vaiheessa kysyin joka ikisestä asiasta: Mitä tämä tarkoittaa? Miten tämä sanotaan? Miten lausut tämän?
Syksy 2018: Kaksi ja puoli vuotta muuttoni jälkeen aloitin luokanopettajaopinnot paikallisessa yliopistossa espanjan kielellä. Alkuun ymmärsin ehkä 50-60 % tunneilla, mutta pääsin kursseista läpi. Kommunikoin todennäköisesti haastavasti luokkatovereideni kanssa. Loin kuitenkin ystävyyssuhteita, joista edelleenkin saan nauttia.
Kevät 2021: Olen opiskellut yliopistossa lähes kolme vuotta ja asunut maassa viisi vuotta.
Miltä tuntuu nyt?
Itsenäiseltä. Siltä, että kuuluu joukkoon.
Ei tarvitse apua joka ikisessä asiassa, vaikka vieläkin veroilmoituksen tai muiden virallisten asioiden hoitamisessa olisikin hukassa. Oppii tuntemaan kulttuurin, ymmärtää perinteitä, kunnioittaa paikallisia, luo suhteita. Ja ehkä ennen kaikkea, elää vapaasti.
Kolmannessa vaiheessa onnistuu vaikka kinaamaan espanjaksi kämppisten kanssa. Niin sosiaalisesti kuin kielellisestikin. Tuntuu, että olen löytänyt paikkani Granadasta, vaikka ehkä osittain pandemian takia koti-ikävä iskee välillä.
Rullaluistelen kaduilla, katselen puistojen kukkia, opetan naapurin yläastelaiselle matikkaa ja englantia, pelaan kavereiden kanssa korttia, nauran kahvilassa – nuo kaikki ja paljon muuta ovat arjen iloja. Niitä iloja, jotka joka päivä saavat hymyn huulille.
Iloja, joista turhan usein unohdamme nauttia.
Teksti
Emmi Koukkari
Tositarinoita maailmalta -lähettiläs
Kirjoittaja on taitoluisteluvalmentaja ja luokanopettajaopiskelija, joka asuu Granadassa etelä-Espanjassa. Vapaa-aika kuluu erilaisten liikuntaharrastusten ja kirjojen parissa.
Tositarinoita-teemaotsikolla julkaistaan Perhe maailmalla –blogissa ulkosuomalaisten, vapaaehtoisten vertaisasiantuntijoiden tuottamia sisältöjä.