Skip to Content
Sivistyspalkinto

Sivistyspalkinto 2006

Julkaistu:

Kansanvalistusseuran palkinto Kirsti Kekille ja Jukka Tuomistolle

Kulttuuriasiainneuvos Kirsti Kekki

Palkinto myönnettiin tunnustuksena tuloksellisesta toiminnasta kirjastolaitoksen kehittämiseksi. Kirsti Kekki on vaikuttanut ratkaisevalla tavalla viimeisten kymmenen vuoden aikana laadittuihin kirjastoalan valtakunnallisiin ohjelmiin ja strategioihin, jotka ovat saaneet tunnustusta myös kansainvälisellä tasolla. Hän on huolehtinut alan keskeisenä virkamiehenä kirjastojen palvelujen uudistamisesta tietoyhteiskunnan muuttuneiden vaatimusten mukaisesti. Korostetaan, että Kekki on paneutunut huolella myös pienten kirjastojen toimintaedellytysten turvaamiseen.

Professori Jukka Tuomisto

Palkinto myönnettiin Jukka Tuomistolle tunnustuksena useiden vuosikymmenten työstä aikuiskasvatuksen tutkijana ja yliopisto-opettajana. Hän on osoittanut työssään erityistä kiinnostusta vapaaseen sivistystyöhön ja edistänyt monin tavoin sitä koskevaa tutkimustyötä. Tuomisto oli mukana perustamassa Aikuiskasvatus-tiedelehteä ja toimisen päätoimittajana ensimmäiset kymmenen vuotta. Päätöksessä korostetaan myös sitä, että hän on ollut kehittämässä alan tutkijoiden yhteistyötä muun muassa toimimalla pitkään Aikuiskasvatuksen Tutkimusseuran esimiehenä.

Jaa artikkeli
Back to top