

Vuoden Sivistyspalkinto rehtori Juha Sihvoselle
Kansanvalistusseuran vuoden 2011 palkinto on myönnetty Valkeakoski-opiston johtavalle rehtorille Juha Sihvoselle. Palkinto annettiin hänelle tunnustuksena merkittävästä työstä kansalaisopistotoiminnan ja vapaan sivistystyön hyväksi. Juha Sihvonen, 61, on työskennellyt Valkeakoski-opiston johdossa vuodesta 1983. Hän hoitaa myös Valkeakosken kaupungin sivistystoimenjohtajan tehtäviä.
Sihvonen on laatu- ja arviointihankkeiden edelläkävijöitä kansalaisopistokentässä. Hän kuului koulutuksen arviointineuvostoon vapaan sivistystyön edustajana vuosina 2003–2001. Hän on toiminut useiden vuosien ajan opetusministeriön asettaman kansalaisopistojen laatupalkinnon arviointiryhmän puheenjohtajana.
Sihvosta on käytetty paljon asiantuntijana aikuiskoulutuspolitiikan valmistelussa. Vuosina 2008–2009 hän oli opetusministeriön työryhmässä laatimassa vapaan sivistystyön kehittämisohjelmaa vuosille 2009–2012.
Sihvonen tunnetaan myös vapaan sivistystyön tutkijana ja tuotteliaana kirjoittajana. Hän väitteli vuonna 1996 kasvatustieteen tohtoriksi kansalaisopistojen henkiinjäämistaistelusta 1990-luvun alun lamavuosina. Väitöskirja nimi on Sivistystä kaikille vai valituille? Kansalaisopistotoiminnan kehitys vapaasta kansanvalistustyöstä maksupalveluun.
Palkinto on suomalaista nykytaidetta. Tänä vuonna palkintotyö on Tilla Kekin pronssikupariveistos Ystävänä risukasa.