

Sivistyssäätiössä ollaan nykyaikaisten (rakkaus)kansalaistaitojen ytimessä
Julkaistu:Millaisia ovat nykyajan kansalaistaidot ja mitä taitoja aikuiset tarvitsevat arjessaan?
Nämä ovat kysymyksiä, joita me täällä sivistyssäätiössä pohdimme lähes päivittäin.
Olemme kouluttaneet nuoria ja aikuisia mediataidoista, perustaidoista ja digitaidoista hyvin erilaisista lähtökohdista useassa kehityshankkeessamme. Osallistujien ikähaarukka on vaihdellut teineistä eläkeläisiin, ja olemme kohdanneet ihmisiä eri elämänvaiheissa, myös eri kielillä.
Mikä meitä kaikkia yhdistää?
Vaikuttamistyössä ja markkinoinnissa meidän ammattilaisten on pystyttävä tunnistamaan teemoja, jotka osuvat yhteen ihmisten aitojen kiinnostuksenkohteiden ja tarpeiden kanssa.
Yksi tällainen on rakkaus.
Deittiprofiilit kuntoon ammattilaisten vinkeillä
Kun Etelä-Helsingin kansalaisopistolle ehdotettiin kurssia deittiprofiilin tekoon, hoksasimme heti olevamme tärkeän asian äärellä.
Ensinnäkin: ihmiset kaipaavat sosiaalista kanssakäymistä ja toistensa kohtaamista myös poikkeusoloissa, aivan kuten normaalissa arjessakin.
Toisekseen: etenkin isoissa kaupungeissa kohtaamisongelma on usean sinkun todellisuutta. Paikkoja, joissa uusiin ihmisiin voisi tutustua, on rajallisesti, ja väestöjakauma vaikuttaa myös joidenkin ihmisten deittailumahdollisuuksiin.
Kolmanneksi: Apuja, koulutusta tai kursseja sovellusten hyödyntämiseen ja kiinnostavan profiilin tekoon ei opistokentällä ole lainkaan tarjolla. Miksi?
Deittisovellukset ovat olleet iso ilmiö jo ennen koronaa, mutta moni sinkku pähkäilee edelleen itsekseen tai vain ystäväpiirinsä kesken, miten niiden kautta oikeasti voisi luoda itsestään aidon ja samalla kiinnostavan kuvan.
Rento kurssi deittailijoille
Itsensä brändäämisen taitoa on kutsuttu parisuhdetta etsivän sinkun moderniksi kansalaistaidoksi, sillä nykyään itsestä on osattava tehdä tarpeeksi kiinnostava, jotta profiili saa deittisovelluksissa aikaan sopivia osumia.
Profiilin kuvat ja esittelytekstit ovat olennainen osa sovellusten toimintalogiikkaa ja ainoa käyntikortti, jolla potentiaalisen kumppanin huomiota voi niissä digitaalisesti tavoitella.
Se, että osaa tehdä mahdollisimman kiinnostavan deittiprofiilin itsestään, on kansalaistaito muiden joukossa, ja kuten kaikkia taitoja, myös tätä asiaa voi opiskella ja harjoitella. Siksi päätimme pistää pystyyn kurssin aiheesta.
Kansalaisopistot kuuntelevat asiakkaitaan
Vapaan sivistystyön oppilaitoksissa kuullaan herkästi asiakkaiden toiveita ja uudenlaisia oppimistarpeita. Tutkimuksilla on pystytty osoittamaan, että oppijan sisäisistä motiiveista nouseva tarve uuden oppimiseen parantaa yksilön hyvinvointia ja elämänlaatua monella tapaa.
Elinikäisen oppimisen hyötyjä on tutkinut Suomessa muun muassa professori Jyri Manninen kymmenen Euroopan maata käsittäneessä BELL-tutkimushankkeessa.
Sen mukaan omaehtoinen opiskelu esimerkiksi lisäsi opiskelijan uskoa omiin vaikuttamismahdollisuuksiin. Se myös johti muutoksiin terveyskäyttäytymisessä. Tämän ohella tunne kuulumisesta johonkin yhteisöön oli tutkimukseen osallistuneille tärkeää.
Kurssi deittiprofiileista voi äkkiseltään kuulostaa hömpältä, mutta se auttaa osallistujaa kiteyttämään ainutlaatuiset puolensa ja tätä kautta lisäämään itseymmärrystä. Arkojakin aiheita tulee voida rakentaa kursseiksi tutkitun tiedon pohjalta ja alaan perehtyneiden ammattilaisten kanssa.
Tässä piilee kansalaisopistojen hienous. Olemme kiinni sekä ajassa että ihmisten arjessa.
Lue lisää ja ilmoittaudu kurssille: http://bit.ly/deittikurssi_etko
Etelä-Helsingin kansalaisopisto on Kvs-säätiön ylläpitämä moderni kaupunkiopisto Helsingin ytimessä.