kansalaisopisto

Kvs-säätiön toimitusjohtaja Lauri Tuomi valittu Vapaan sivistystyö ry:n varapuheenjohtajaksi
Vapaa sivistystyö ry:n puheenjohtajisto on valittu vuosille 2025-2026.

Suomen vanhimman sivistyssäätiön juhlateos valottaa maamme menestystarinan taustoja
Kansanvalistusseura sr. (Kvs-säätiö) on ollut keskeisessä roolissa monissa valtiomme historian merkittävissä tapahtumissa. Säätiö on muun muassa ollut etäopetuksen edelläkävijä jo sata vuotta sitten, edistänyt kaikille avoimen kirjastolaitoksen syntymistä sekä ollut perustamassa Yleisradiota. Kvs-säätiön merkityksestä ja sen vaikutuksesta yhteiskuntaamme jo 150 vuoden ajan kertoo tuore historiateos Sivistyssäätiö.

Kansalaisopistojen toimintaa kehitetään yhdessä opiskelijoiden kanssa
Asiakasraatitoiminnan avulla kansalaisopistot ymmärtävät opiskelijoidensa tarpeita entistä paremmin. Syventynyt asiakasymmärrys auttaa kansalaisopistoja tunnistamaan kehityskohteita toiminnassaan ja luomaan opiskelijoidensa tarpeisiin räätälöityjä ratkaisuja.

Kansalaisopistojen rooli hyvinvoinnin tekijöinä keskeistä nyt ja tulevaisuudessa
Monimuotoistuvassa yhteiskunnassa tarvitaan uudenlaisia osaamisen tunnistamisen muotoja. Opistojen tunnettavuuden lisääminen palvelumuotoilun ja viestinnän keinoin -hankkeen työryhmä kokoontui maaliskuussa tiedekeskus Soppeen keskustelemaan kansalaisopistojen roolista kestävämmän tulevaisuuden rakentajina.

”Tavoitteena on saada ihmiset löytämään uusia harrastuksia”
Pandemia vähensi osallistumista esimerkiksi harrastustoimintaan, tämä näkyi myös kansalaisopistoissa. Toukokuussa 2022 käynnistyneessä yhteishankkeessa kuusi opistoa eri puolilta Suomea pyrkii tavoittamaan ja innostamaan uusia asiakkaita kansalaisopistotoimintaan.
