Kansanvalistusseuran (KVS) uudeksi toiminnanjohtajaksi on kutsuttu väitöskirjatutkija Pirkko Ruuskanen-Parrukoski. Hän on 141-vuotisen Kansanvalistusseuran ensimmäinen naispuolinen toiminnanjohtaja.
Ruuskanen-Parrukosken mukaan sivistyksen edistäminen vaatii työtä erityisesti tämän päivän yhteiskunnassa.
– Olemme tottuneet siihen ajatukseen, että sivistys toimii kulttuurimme kivijalkana, jossa opitaan elämään toisia ja ympäristöä kunnioittaen. Tarvitaan työtä sen eteen, että yhteiskunnassa jokainen kykenee, osaa ja haluaa ottaa vastuuta itsestä, naapurista ja ympäristöstä kotona ja maailmalla. Se edellyttää kansallista ja kansainvälistä vastuun kantoa, oppimisen edistämistä ja tietoyhteiskunnallisten kansalaistaitojen vahvistamista – Kansanvalistusseuran ydintoimintaa, hän sanoo.
Ruuskanen-Parrukoski siirtyy Kansanvalistusseuran toiminnanjohtajaksi Suomen Setlementtiliiton toimialajohtajan tehtävästä. Uudessa tehtävässään hän kertoo luottavansa KVS:n visioon, jonka mukaan säätiö luo yhteiskuntaa, jonka tärkein arvo on sivistys.
– KVS:n työ oppimisen parissa, hankkeet, mediatajun rakentaminen, aikuiskoulutuksen asiantuntijatehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen vaikuttamistoiminta ovat käytännön työkaluja tähän työhön, Ruuskanen-Parrukoski linjaa.
Kansanvalistusseuran väistyvän toiminnanjohtajan Tapio Kujalan mukaan Ruuskanen-Parrukoski on oikea henkilö säätiön uuden strategian toteuttajaksi.
– On helppo uskoa, että KVS:n rooli yhteistyökumppanina aikuiskoulutuksessa syvenee sekä kotimaassa että Euroopassa. Tässä tilanteessa on tärkeä saada työnjatkaja, joka on sitoutunut säätiön uudistamiseen, hän toteaa.
Pirkko Ruuskanen-Parrukoski aloittaa tehtävässään 11. tammikuuta 2016. Uusi toiminnanjohtaja on tavattavissa Kansanvalistusseuran avoimien ovien päivässä 11. tammikuuta kello 15–17 KVS:n toimistolla osoitteessa Cygnaeuksenkatu 4.
Pirkko Ruuskanen-Parrukoski
- syntynyt 1954 Siilinjärvellä
- koulutukseltaan terveydenhuollon maisteri
- tekee väitöskirjaa Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden laitokselle
- toiminut luottamustehtävissä eri järjestöissä, mm. Vapaan sivistystyön yhteistyöjärjestön (VST) puheenjohtajana ja Euroopan aikuiskoulutusjärjestön (EAEA) hallituksessa
- työskennellyt mm. sairaanhoitajana ja sairaanhoidon opettajana, Diakoniaopiston rehtorina, Diakonia-ammattikorkeakoulun yksinkönjohtajana ja Marttaliiton toiminnanjohtajana
- työskennellyt Suomen Setlementtiliitossa kehittämispäällikkönä ja toimialajohtajana vuosina 2007–2015.
Lisätiedot:
toiminnanjohtaja Tapio Kujala, tapio.kujala@kvs.fi, 0400 436 690
julkaisupäällikkö Helka Repo, helka.repo@kvs.fi, 040 759 4532
Kuva: Terhi Kouvo, Kansanvalistusseura