lukutaito
Kriittisen medialukutaidon opettamiseen uusi malli kirjastoille ja oppilaitoksille
Luotettavien uutislähteiden tunnistaminen on tärkeä taito kenelle tahansa. Uuden, helpon toimintamallin avulla voi esimerkiksi kirjastoissa tai oppilaitoksissa järjestää kriittisen medialukutaidon työpajan nuorille ja aikuisille. Toimintamallia esitellään marraskuussa maksuttomissa webinaareissa.
Luku- ja kirjoitustaito opitaan tekemällä
Parhaat arjen tekstit ja vuorovaikutustilanteet syntyvät siellä, missä elämä muutoinkin tapahtuu: luokkahuoneen ulkopuolella. Ne ovat osin ennakoimattomia tilanteita, joissa joudutaan käyttämään kaikkia kielellisiä resursseja.
Sivistyksen rooli tekoälyn kehityksessä puhutti viestijöiden ProCom-päivässä
ProCom-päivässä teknologian ja viestinnän eturivin asiantuntijat valottivat tekoälyn ulottuvuuksia niin strategisesta, operatiivisesta kuin inhimillisestäkin näkökulmasta. Kvs-säätiö toi mukaan sivistyksen näkökulmaa tapahtuman kumppanina.
”Ei pelkkä pedagoginen viitekehys, vaan se toimii oikeasti” – Kaikkien-malli henkilökohtaistaa digiohjauksen
Työelämän digitaidot kuntoon -hankkeessa tuettiin arjessa, työssä ja opinnoissa pärjäämistä oppijalähtöisesti. Kokemus kouluttajana toimimisesta tarjosi hankkeessa toimijoille kouluttajille ja organisaatioille arvokasta oppia.
Digilukutaito kansalaistaidoksi -webinaarisarja syksyllä
Kysyimme, mitä kirjastot ja kansalaisopistot toivovat mediakasvatustyönsä tueksi. Saimme yli sata vastausta. Vastausten pohjalta suunniteltu Digilukutaito kansalaistaidoksi -webinaarisarja käynnistyy syyskuussa. Webinaarit ovat maksuttomia, mutta niihin on ennakkoilmoittautuminen. Ilmoittautuminen avautuu 1.9.2023.
Muuttuvassa maailmassa tarvitaan kokonaisvaltaista perustaitojen opetusta
Käynnissä oleva Euroopan osaamisen teemavuosi on nostanut esiin keskustelun taidoista ja osaamisesta. Uudessa Sivistys ja perustaidot -julkaisussa esitetään, että meidän tulisi omaksua laaja käsitys nykyajan perustaidoista. Yhtälailla meidän tulisi ajatella uudelleen perustaitojen opetuksen ja oppimisen käytäntöjä.