Yhteiskunnan turvaverkon puuttuessa perheen merkitys korostuu Palestiinassa, kirjoittaa kouluttaja Veera Pennanen.
Palestiinassa ratkaisu lähes ongelmaan kuin ongelmaan löytyy perhepiiristä. Tältä asia näyttää ainakin ulkomaalaisen näkövinkkelistä.
Ongelma! Ei mene kauaakaan, kun puhelin soi ja pikaviestisovellukset kilkattavat.
Apua tarjotaan myös ulkomaisille vieraille. Jopa siinä määrin, että oma olo tuntuu jo tukalalta.
Olipa kyseessä sitten kyyti toiselle puolelle Länsirantaa tai lääkäriajan varaaminen, siskon, veljen pojan tai serkun apuun voi aina turvautua. Jos ensimmäinen soittokierros ei tuota tulosta, niin joku toinen lähipiiristä tuntee vähintäänkin jonkun, joka osaa auttaa.
Eihän tässä ole järkeä, että tuntematon ihminen lähtee omien kiireiden keskeltä auttamaan tuntematonta ihmistä, kun perheenjäsen sitä yhtäkkiä pyytää!
Perhe on yksi tavallisimmista keskustelunaiheista, kun olen vieraillut Palestiinassa. Suomalaisittain suuret perheet ovat alueella tavallisia. Ihmetystä herättääkin usein se, kun kerron olevani ainut lapsi.
“Walla, todellako, ei sisaruksia? Meitä on kahdeksan”, on tyypillinen lausahdus, jonka olen kuullut näiden keskustelujen aikana.
Sanomattakin selvää, että perhe on läsnä myös palestiinalaisten elämän merkkihetkissä. Tai ehkä olisi parempi puhua suvusta. Tuoreimmalla reissullamme kuuntelin silmät ymmyrkäisinä, kuinka minulle kerrottiin häistä, joita tullaan juhlimaan 700 ihmisen voimin.
Perheen merkitys kuitenkin korostuu huonoina hetkinä. Kun yhteiskunta on turvaton, tiivis yhteisö tuo turvaa.
Näin tilanteen kiteytti betlehemiläinen nainen.
“Perhe on ainoa asia, mitä meillä on.”
Veera Pennanen
- Multimediatoimittaja, joka on erikoistunut ulkomaanjournalismiin.
- Opettaa Palestiinassa muun muassa kuvajournalismia ja ihmisoikeuksia.