Skip to Content
Ajankohtaista

Etäkoulu Kulkurin ja Nomadskolanin pettymyksen joulu — Eduskunta ei myöntänyt toiminnan mahdollistavaa lisämäärärahaa

Julkaistu:

Kvs-säätiön Etäkoulu Kulkuri ja Nomadskolan joutuvat sopeuttamistoimiin, toiminnan supistamiseen ja henkilöstövähennyksiin, vaikka kysyntä perusopetukseen ulkosuomalaisten lasten ja nuorten parissa kasvaa. Eduskunnan tekemän päätöksen seurauksena rahoituksessa on nyt 100 000 € vaje.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on kuluvana vuonna nostanut Kulkurin ja Nomadskolanin jälkeen jäänyttä budjettiesitystä 398 000 euroon. Tässä korjausliikkeessä ei kuitenkaan ollut huomioitu kasvaneen oppilasmäärän ja yleisen kustannustason myötä nousseita toimintakustannuksia. Pelkästään nykytilan ylläpitäminen edellyttäisi 100 000 € lisäystä Kulkurin ja Nomadskolanin rahoitukseen.

Etäkoulu Kulkurin logo”Etäkoulu Kulkuri ja Nomadskolan ovat yhteensä puolen tuhannen ulkosuomalaislapsen koulu, joka on saavutettavissa kaikkialla maailmassa – nykyään jo yli 60 maassa. Kulkuri työllistää yli 30 opettajaa ja etäopetuksen huippuasiantuntijaa”, kertoo koulunjohtaja Tuija Tammelander. Etäkoulu Kulkuri antaa perheidensä mukana Suomen ulkopuolella asuville lapsille ja nuorille mahdollisuuden pysyä mukana suomalaisessa yhteiskunnassa ja elämäntavassa sekä palata Suomeen opintojen tai työelämän pariin.

Kansanvalistusseura ja Kulkuri ovat muun muassa mahdollistaneet myös al-Holin vankileirin suomalaislasten oppimisen, joka on ollut myös kotouttamisen kannalta merkittävä asia. Etäkoulu Kulkuri valittiin vuoden 2021 koulutusvaikuttajaksi. Lisäksi Kulkuri on maailman ainoa Unesco-koulu-statuksen saanut verkkokoulu.

Kulkuri on ollut myös riippumattoman arvioinnin kohteena: koulutuksen arviointikeskus Karvin tekemän toiminnan kehittävän arvioinnin mukaan Etäkoulu Kulkuri tuntee ulkosuomalaiset oppijat ja heidän tilanteensa. Tämä huomioidaan opetusjärjestelyissä, opintojen rytmityksessä ja ajoituksessa: ”Opetusta on tarjottu pitkään, mikä näkyy etäkoulun pyörittämisessä. Kulkurin tarjoamat tukipalvelut ovat tarpeellisia, ja niihin on oltu tyytyväisiä”, raportissa todetaan.

Eduskunta toteaa päätöksessään, että rahoituksen riittävyyttä on seurattava ja toiminnan jatkuvuus varmistettava

Kustannustason nousun ja oppilasmäärän kasvun vuoksi Kulkurin ja Nomadskolanin rahoituksessa on nyt 100 000 euron vaje. Tämä vastaa noin 30 % opettajien palkkakustannuksista. Mitä vaje tarkoittaa lukujen takana? Se tarkoittaa sopeutustoimia kesken lukuvuoden ja erityisesti syksyllä 2024. Se tarkoittaa oppilasmäärän rajoittamista kolmanneksella eli yli 100 ulkosuomalaista lasta jää ikäluokkansa saaman kotimaisen opetuksen ulkopuolelle.

“Keskustelua etäopetuksen tulevaisuudesta ja kestävästä rahoituksesta on syytä jatkaa”, toteaa Kansanvalistusseuran toimitusjohtaja Lauri Tuomi.

 

Lisätietoja

Lauri Tuomi, toimitusjohtaja, lauri.tuomi(at)kvs.fi, puh. +358504769977

Tuija Tammelander, koulunjohtaja, tuija.tammelander(at)kvs.fi, puh. +358503833969

 

Jaa artikkeli
Back to top