Viikko Brysselissä muistutti, miksi kasvokkaisia kohtaamisia tarvitaan

Osallistuin syyskuussa viikon mittaiseen koulutukseen Brysselissä Erasmus+ liikkuvuusrahoituksella. Younger Staff Training -koulutuksen järjesti Euroopan aikuiskoulutusjärjestö EAEA, joka toimii non-formaalin aikuiskoulutuksen edunvalvojana Euroopassa.

Koulutuksen pääteema oli aikuisten ohjaus. Tutustuimme viikon aikana ohjauksen menetelmiin, teimme opintovierailuja ja työstimme eri teemoja ryhmätöinä. Pohdimme aikuisten oppimista ja ohjausta, ja miten haluaisimme parantaa nykyistä järjestelmää maissamme. Koulutuksessa käytetyt osallistavat menetelmät loivat rennon ilmapiirin ajatusten vaihtoon ja tutustumiseen.

Mieleenpainuvin ja antoisin osa koulutusjaksoa oli ihmisten tapaaminen kasvokkain, varsinkin näin pandemian jälkeen. Verkostoiduin eri maista tulevien kollegojen kanssa ja vaihdoimme ajatuksia sekä ammatillisista asioista että nykyisestä maailmantilanteesta. Monet mieleenpainuvat keskustelut käytiin myös virallisen ohjelman ulkopuolella.

Osallistujia Euroopan laidoilta

Koulutukseen osallistuva porukka oli maantieteellisesti monimuotoinen. Osallistujia oli Norjasta, Tanskasta, Suomesta, Irlannista, Hollannista, Kroatiasta, Kreikasta, Italiasta, Georgiasta ja Ukrainasta, joten Euroopan eri laidat olivat hyvin edustettuina.

Suomesta olivat mukana minun lisäkseni Mohammed El Amri ja Geoffrey Mwano, jotka toimivat uraohjaajina Omnia Osaamiskeskuksessa. He katsovat maamme järjestelmää erityisesti ammatillisen opetuksen ja maahanmuuttajien ohjauksen tarpeista, minä vapaan sivistystyön näkökulmasta. Meillä oli hyvä tilaisuus oppia toisiltamme ja pohtia yhdessä suomalaisia kehittämistarpeita.

Oli myös kiinnostavaa kuulla Länsi-Ukrainasta tulevan Victoria Furhalon kokemuksia maansa tilanteesta. Victoria toimii elinikäisen oppimisen koordinaattorina Lvivin kaupungin hallinnossa ja järjestää mm. erilaisia kursseja kirjastoissa. Hän kertoi, että ihmiset pyrkivät elämään mahdollisimman normaalia elämää sodasta huolimatta. Aikuiskoulutus on hyvin tärkeää Ukrainassa tällä hetkellä, koska sodan vuoksi monet ovat menettäneet työnsä ja toimeentulonsa ja heidän täytyy kouluttautua työllistyäkseen uusiin tehtäviin. Victorian tapaaminen sai minut pohtimaan, mitä voisimme tehdä Suomesta käsin tukeaksemme ukrainalaista aikuiskoulutusta.

Yhden luukun ohjausta

Kun keskustelimme ohjauspalvelujen nykytilanteesta, useat osallistujat nostivat esille tarpeen aikuisten ura- ja opinto-ohjauksen tarjonnan ja laadun parantamiseen omissa maissaan. Monella oli jaettavana hyviä käytäntöjä esimerkiksi maahanmuuttajien ohjauksesta. Olikin kiinnostavaa käydä opintovierailulla kahdessa ohjauskeskuksessa (Leerwinkel ja Cité des métiers), jotka tarjoavat matalan kynnyksen ohjausta aikuisille yhden luukun periaatteella.

Olen pitkään ollut sitä mieltä, että Suomessa tarvittaisiin matalan kynnyksen ohjauspalvelu aikuisille. Työelämä muuttuu hyvin nopeasti ja meidän on opittava jatkuvasti lisää, jotta voimme pysyä muutoksen vauhdissa. Ohjaamoiden palvelut ovat vain alle 30-vuotiaille ja TE-toimistojen ohjauspalvelut tavoittavat huonosti työssäkäyviä. Laadukkaita ohjauspalveluita tuotetaan esimerkiksi erilaisissa hankkeissa, mutta ne päättyvät aikanaan. Meidän pitäisi panostaa enemmän aikuisten ohjauspalveluihin, jotka ovat kaikkien ulottuvilla.

Vuorovaikutus haastaa näkemykset

Brysselin koulutuksen sisältö oli ammatillisesti kiinnostava. Tärkein anti oli kuitenkin tunne oman työn merkityksellisyydestä ja eurooppalaisen yhteenkuuluvuuden vahvistumisesta. Tämä johtui etupäässä ihmisistä, joita kohtasin. Jokainen toi keskusteluun ja yhteiseen työskentelyyn oman persoonansa.

Keskustelut kollegoiden kanssa paljastivat, että joku joutui tsemppaamaan ryhmätöissä erityisen paljon, koska on yleensä hiljainen ja vetäytyvä. Pari taas kertoi yrittävänsä hillitä ulospäinsuuntautuneisuuttaan, jotta muutkin saisivat puheenvuoron. Moni ponnisteli tehdäkseen tärkeän asian ymmärretyksi englanniksi.

Kansainvälisessä porukassa lisämaustetta toivat myös erilaiset kulttuuritaustat ja lähtökohdat. Sellaisessa ympäristössä jokainen joutuu haastamaan itsensä vuorovaikutustilanteissa, paitsi kielellisesti, niin muutenkin. Joutuu hetkellisesti katsomaan asioita eri näkökulmasta, jolloin keskustelu voi johtaa aivan uusille poluille. Juuri tästä itsensä jatkuvasta haastamisesta ja sen palkitsevuudesta johtuen kansainväliseen yhteistyöhön jää helposti koukkuun.

”Älä oleta mitään”

Mieleeni on iskostunut vuosia sitten YK-harjoittelussa pidetty kulttuurienvälisen viestinnän koulutus. Siinä painotettiin, että älä oleta tietäväsi yhtään mitään toisesta hänen kansallisuutensa, ulkonäkönsä, vammansa, ikänsä, uskontonsa tms. perusteella. Aloita aina täysin puhtaalta pöydältä. Kysy ja kuuntele. Myös vammaisjärjestöissä työskennellessäni puhuttiin paljon kohtaamisen taidosta.

Olen koettanut itsekin muistaa tämän vuorovaikutuksen tärkeimmän muistisäännön: lähesty toisia mahdollisimman vailla ennakko-oletuksia. Se onkin varmaan vaikein oppi kaikille. Hyvän kohtaamisen taito on asia, jota kansainvälinen yhteistyö voi parhaimmillaan meille opettaa.

Törmäsin vastikään Kvs:n sivistyspalkinnon voittaneiden Anna Herlinin ja Minttu Jaakkolan Sitran sivuille kirjoittamaan blogiin, joka on otsikoitu ”Ekokriisin keskellä suurinta sivistystä on ennakkoluuloton kohtaaminen”. He kirjoittavat: ”Ihmisen sivistys voitaisiin sen sijaan mitata nyt siinä, miten suhtaudumme toisiimme ekologisen kriisin ja muiden, paikallisempien kriisien keskellä”.

Tämä alleviivaa omia oivalluksiani viikon aikana. Sekä hyvään ohjaukseen, kansainväliseen yhteistyöhön että maailman kriisien ratkaisemiseen tarvitaan ennakkoluulotonta kohtaamisen taitoa.

Kirjoittaja työskentelee Kvs-säätiössä viestintäsuunnittelijana ja vastaa EAEAn viestinnästä Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä avustuksella. Aiemmin hän on työskennellyt useissa ohjaukseen kehittämiseen liittyvissä tehtävissä. 

EAEAn Younger Staff Training järjestetään vuosittain Brysselissä.