Digisyrjäyttämistä vastaan tarvitaan tukea, mutta myös välineitä

Yhteiskunnan kiivastahtinen teknologinen kehitys on meille jokaiselle oppimistarpeita tuottava tosiasia. Digitalisaatio tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Erilaiset digitaaliset palvelut voivat sujuvoittaa arkea, parantaa palveluiden saavutettavuutta, lisätä mahdollisuuksia vuorovaikutukseen sekä tuottaa uusia kanavia yhteisöllisyydelle.

Korona on osaltaan vauhdittanut yhteiskunnan eri alueilla tapahtuvaa digitalisaatiokehitystä. Yhteiskunnan sulkeutuessa niin työelämässä, oppilaitoksissa kuin kaupan ja palveluiden saralla on siirretty toimintoja kiihtyvällä tahdilla verkkoon.

Uhkana on kuitenkin eriarvoisuuden lisääntyminen. Jos haavoittuvimmassa asemassa olevat jäävät kehityksestä syrjään, saattaa se heikentää entisestään taitoja, joita vaaditaan esimerkiksi työelämässä ja opinnoissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on nostanut esiin digitalisaation ongelmia palveluiden saamisen näkökulmasta.

Asiantuntijakirjoittajien mukaan digitalisaation hyödyt julkisen sektorin palvelutehtävissä eivät automaattisesti johda tehokkaampaan palvelu­tuotantoon tai lisää palvelunkäyttäjien hyvinvointia. Digitalisointi voi pahimmillaan viivyttää palvelujen saantia.

Digitaalisista perustaidoista on huolehdittava tuen avulla

Suomessa digitaalisten palvelujen käytön yhdenvertaisuutta ohjataan lailla. (Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta 306/2019 § 1). Tukea tarvitaan kuitenkin runsaasti.

Digiosaamisen puute voi jopa vaarantaa henkilön perusoikeuksien toteutumisen, arvioi Digi arkeen -neuvottelukunnan puheenjohtaja Marianne Heikkilä taannoisessa Ylen haastattelussa. Hänen mukaansa kokemus on osoittanut, että moni oppii mielellään digitaitoja, jos tukea on mahdollista saada.

Kvs-säätiön, Marttaliiton ja Opintokeskus Siviksen yhteisessä Työelämän digitaidot -hankkeessa (ESR, 2021–2023) haavoittuvassa asemassa olevien digiperustaitoja kehitetään oppijalähtöisesti Kaikkien-mallin pedagogiikkaa ja Osuvat taidot-osaamismerkkejä hyödyntäen.

Oleellista on kouluttaa digitaitoja tavalla, joka on osallistujalle itselleen motivoiva, hyödyllinen ja voimauttava. Hankkeessa tuotetaan myös materiaalia ja malli digiohjauksessa vapaasti hyödynnettäväksi.

Alkavia koulutuksia pohtiessamme olemme jo saaneet punnita digitaalisen tasa-arvon toteutumisen näkökulmia. Ne liittyvät toki osaamiseen, mutta keskeisesti myös palveluiden ja laitteiden saavutettavuuteen.

Digisyrjäytymistä vai -syrjäyttämistä?

Jos digitalisaation kehitysvauhti pysyy niin kovana, että siinä ei pysy mukana enää kuin osa ihmisistä, on aiheellista kysyä, tulemmeko syrjäyttäneeksi ihmisiä keskuudestamme. Jatkuva digiosaamisen kehittäminen kun muotoutuu välttämättömäksi kansalaistaidoksi nyky-yhteiskunnassa.

Tuula Helne toi vuonna 2002 väitöskirjassaan Syrjäytymisen yhteiskunta keskusteluun syrjäyttämisen käsitteen. ”Syrjäytymisestä keskusteltaessa huomio kiinnittyy usein syrjäytyneisiin ja heidän oletettuihin luonteenpiirteisiinsä: passiivisuuteen, poikkeavuuteen, avuttomuuteen. Vähemmälle huomiolle jää yhteiskunta, joka tuottaa puhetta syrjäytymisestä”, Helne kirjoitti.

Kysymyksenasettelu on edelleen varsin oleellinen.

Yksi aiheeseen olennaisesti liittyvä näkökulma on digitaalisten laitteiden saatavuus. Monet järjestöt, vapaan sivistystyön toimijat ja muut organisaatiot tarjoavat mielellään digiohjausta, mutta usein vastaan tuleva ongelma on, että ihmisillä ei ole käytössään tarvittavia laitteita.

Tällöin ohjausta tarjoavan tahon tulee pystyä tarjoamaan laitteet ohjaukseen tulevien ihmisten käyttöön. Se on mahdollista, mutta maksaa.

Sen lisäksi on hyvä muistaa, että digitaitojen oppimiseksi on erittäin tärkeää päästä itse käyttämään opittuja taitoja. Jos kotoa puuttuu tarvittavat laitteet, taitojen harjoittelu on vaikeaa.

Digitalisaation vaikutuksia olisi tarpeen seurata osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja eriarvoisuuden näkökulmista. Tuomme hankkeen aikana esiin kokemuksiamme niin ohjaustoiminnasta kuin myös sen käytännön edellytyksistä.