Skip to Content
Perhe maailmalla

Kolumni: Kuin rinnakkaistodellisuussa

Julkaistu:

– Ei oteta turhaan takkeja mukaan, sanoin yhdeksästoista tammikuuta Hongqiaon lentokentän parkkipaikalla.

Olimme lähdössä Thaimaahan viettämään kiinalaista uutta vuotta. Aamupäivä oli ollut kiireinen, sellainen kuin lapsiperheessä yleensä ennen matkalle lähtöä. Värikynät jäivät pöydälle, lastenhuoneen lattialla oli paperisilppua, juomapullot unohtuivat eteiseen. Laitoin takit takapenkille: ne olisivat siinä kun palaisimme.

Nyt huhtikuun puolivälissä olemme yhä samalla matkalla. Tosin Thaimaan sijaan Suomessa, nopeasti löydetyssä vuokra-asunnossa viikkojen hotellielämän jälkeen. Olemme yksi niistä lukuisista ulkosuomalaisista perheistä, jotka eivät enää päässeet palaamaan työkomennuksen aikaiseen asuinmaahansa poikkeustilan vuoksi.

Thaimaan-lomamme kääntyi jo ensimmäisinä päivinä koronauutisten herkeämättömäksi päivittämiseksi. Päivien kuluessa selvisi, että palaaminen Kiinaan olisi mahdotonta, ja kesäksi suunniteltu paluumuuttomme aikaistuisi puolella vuodella.

Shanghailaisella parkkipaikalla sanotut sanat kaikuivat korvissani sinä helmikuun varhaisaamuna, jolloin saavuimme Helsinki-Vantaalle ohuissa rantavaatteissa. Sellaiseen hetkeen ei voi valmistautua.

Paluumuutto on aina oma prosessinsa, joka vain harvoin käy kivuttomasti. Ihanteellisessa – ja silti monia tunteita sisältävässä! – versiossa paluuta edeltävät ne viimeiset vierailut lempiravintoloissa, läksiäisillalliset ystävien kesken, muuttolaatikoiden pakkaaminen, mielessä vellova haikeus ja valmistautuminen. Odottamaton lähtö on paluumuuton versio, johon on mahdotonta varautua ja joka jättää kokijaansa jäljen.

Suomen kylmässä keväässä ajatus maailman toiselle puolelle jääneestä kodista tuntuu kummalliselta. Kuin rinnakkaistodellisuudessa, jossakin kaukana, ovat kahvimukimme tutussa järjestyksessä, vaatteet kaapeissa, paperisilppu yhä lattialla.

Koti-ikävä ja haikeus vyöryvät hetkittäin väkevinä ylle. Nyt jos koskaan on tärkeää sallia kaikki paluuseen liittyvät tunteet ja pitää itsestään huolta. Minulle tämä on tarkoittanut kävelylenkkejä Pyhäjärven kauniissa maisemissa. Rannan hiljaisuudessa voin rauhassa kaivata valtavan kaupungin eläväisiä sivukujia, pilvenpiirtäjiä ja Huangpu-joen rahtilaivoja. Sitten hengitän syvään saasteetonta järvi-ilmaa ja jatkan matkaa.

Vaikka paluumuuttajan arki tämänhetkisissä poikkeusolosuhteissa on haastavaa, nousee mieleeni ajatus ulkosuomalaisissa piilevästä sinnikkyydestä ja vahvuudesta.

Olemme rakentaneet arjen ennenkin alusta ja lopulta ottaneet elämän uudessa asuinmaassa omaksemme.

Käyköön niin myös nyt.

Teksti ja kuva: Elina Uusitalo

Elina Uusitalo on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on aiemmin työskennellyt opintojensa ohessa mm. viestinnän ja koulutuksen parissa. Hän on asunut perheensä kanssa Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Elina Uusitalo pitää Kirjeitä Shanghaista -blogia.

Jaa artikkeli
Back to top