Skip to Content
Perhe maailmalla

Tositarinoita: ”Haluatko muovikassin?”

Julkaistu:

Kuvittele tilanne, jossa olet juhlissa ja istut pöydän ääressä ihmisten ympäröimänä. Et kuitenkaan ymmärrä sanaakaan. Istut hiljaa ja katselet ympärillesi. Olosi on ulkopuolinen. Et oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä ja mietit, olisiko ollut sittenkin parempi jäädä kotiin.

Muutin Espanjaan keväällä 2016 osaamatta kirjaimellisesti sanaakaan kieltä. Lähtö oli aika nopea ja valmistautumisaikaa ei pakkaamisen ja muiden käytännön asioiden hoitamiseen jälkeen juuri jäänyt. Alkuun olin ajatellut, että pärjään englannin kielellä kohtuullisesti ja opettelen sitten ehkä joskus espanjan. Huomasin kuitenkin, että en edes voinut hoitaa työtäni kunnolla. Valmennettavieni englannin kielitaito oli hyvin välttävä – ellei olematon.

Nykymaailmassa, kaiken globalisaation ja kansainvälistymisen keskellä meiltä saattaa unohtua, että jokaisessa maassa on kuitenkin oma kulttuuri ja kieli. Alkuosan kuvailu juhlista on todellisuus ensimmäiseltä kesältä. Olo oli yksinäinen ja tuntui mahdottomalta ajatukselta tutustua paikallisiin ja ymmärtää heidän kulttuuriaan. Ylipäätään tuntui hyvin vaikealta asua kaukana perheestä ja vanhoista ystävistä, eikä uuden turvaverkon luominen onnistunut ilman kielitaitoa. Tunteet kulkivat vuoristorataa ja paluumuutto oli mielessä. Tuntui, että jokainen asia pitää opetella uudestaan. Miten tervehtiä, miten puhua, miten teititellään, jne. Aloin kyseenalaistamaan kokonaan kaiken, mitä tiesin tavoista.

Lopulta päätin ilmoittautua intensiiviselle espanjankurssille.

Ensimmäisenä päivänä oli tasokoe ja hädin tuskin osasin kirjoittaa nimeni oikeaan kohtaan. Olin kuitenkin asunut siinä kohtaa jo neljä kuukautta Espanjassa. Opiskelin kaksi viikkoa, pidin kuukauden tauon ja palasin vielä kuukaudeksi. Tahti kielikurssilla tuntui välillä kirjaimellisesti musertavalta. Puhuttiin vain ja ainoastaan espanjaa. Uutta informaatiota, sanastoa ja kielioppia, tuli lähes neljä tuntia päivässä. Tuntui, että aivot ylikuumentuvat eivätkä kykene enää vastaanottamaan sitä kaikkea tietoa. Pohdin usein, onko tämä todella kaiken sen arvoista.

Kielen oppiminen täysin nollasta ei todellakaan ole helppoa. Mutta pikkuhiljaa huomasin, että arkisten asioiden suorittaminen helpottui, loi se uskoa. Osasin tervehtiä kaupassa, osasin vastata oikein Haluatko muovikassin? -kysymykseen, kykenin kommunikoimaan paremmin töissä niin valmennettavien kuin työkavereidenkin kanssa.

Tuli tunne ”minähän osaan jo!”, vaikka tuo tunne myöhemmin osoittautuikin hiukan valheelliseksi.

Teksti
Emmi Koukkari
Tositarinoita maailmalta -lähettiläs

Kuva: Unsplash

Kirjoittaja on taitoluisteluvalmentaja ja luokanopettajaopiskelija, joka asuu Granadassa etelä-Espanjassa. Vapaa-aika kuluu erilaisten liikuntaharrastusten ja kirjojen parissa.

Tositarinoita-teemaotsikolla julkaistaan Perhe maailmalla -blogissa ulkosuomalaisten, vapaaehtoisten vertaisasiantuntijoiden tuottamia sisältöjä.

Jaa artikkeli
Back to top