Ei vain kielitaitoa vaan myös kielisivistystä

Kun kasvatamme kielipääomaamme, vahvistamme empatiataitojamme, kulttuurien välistä ymmärrystämme ja inhimillisyyttämme. Kielisivistys on kykyä ottaa huomioon toisen ihmisen kielellinen kiinnittyminen maailmaan ja arvostaa sitä, kirjoittaa mediatutkija Maarit Jaakkola.

Puhumme kielitaidosta korostetusti hyödyn näkökulmasta: opiskelemme kieliä, koska kielitaito on kilpailuetu työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa. Kysymme esimerkiksi, mistä kielestä on eniten apua työllistymisessä: Onko ruotsi kielestä mitään hyötyä? Tarvitaanko suomalaisissa yrityksissä saksaa tai venäjää?

Hyötypuhetta vahvistavat kieli- ja lukutaitoa tukevat strategiat työkaluineen, kuten eurooppalainen kielisalkku ja itsearvioinnin kehys. Kielitaito, ja laajemmin lukutaito, välineellistetään osaamiseksi, jota voidaan mitata, arvioida ja kehittää.

Kielenkäytön tukemista ja opettamista voidaan perustella myös ihmisoikeuksin. Jokaisella on oikeus omaan kieleensä, kieliperintöönsä ja niiden myötä identiteettiinsä ja kulttuuriinsa. Siksi julkisen sektorin tulee Suomessa taata palvelut ruotsiksi, järjestää opetusta maahanmuuttajien omissa äidinkielissä ja tukea uhanalaisten kielten elvytystä.

Hyötynäkökulmasta kielitaidon hankkimiseen tarvitaan yksilön ulkopuolinen syy, joka oikeuttaa siihen käytetyn ajan.

Tällaiset puhetavat näkevät kielitaidon yhteiskunnan kehittämisen välineenä ja kielenkantajat pelin nappuloina. Kieli on yhteiskunnallinen resurssi, jota meillä on velvollisuus ja oikeus kerryttää ollaksemme täysivaltaisia kansalaisia.

Jos vapautamme kielitaidon hyödyn kahleista, meidän on etsittävä syitä kielten oppimiseen muualta. Törmäämme sellaisiin asioihin kuin merkityksellisyys, innostavuus ja luovuus. Näitä puolestaan tarvitsemme kielitaitohyödyn saavuttamiseksi, kanavoimiseksi ja suuntaamiseksi. Hyödyn ylläpitämiseksi tarvitsemme hyödyttömyyttä. Tässä piilee kielisivistyksen paradoksi.

Sivistys on kasvun vaalimista

Kun aloitin viime syksynä pohjoissaamen opinnot Upsalan yliopistossa, alakouluikäinen poikani ihmetteli, miksi ihmeessä haluan itselleni turhia läksyjä.

Myönsin, että en ainakaan välittömästi tarvinnut kieltä arjessani. Voin puhua saamelaisten kanssa suomea tai skandinaavisia kieliä, joita he itse puhuvat yleensä kuten äidinkieltään. Yliopistotyönantajanikin torjui ehdotukseni kansallisilla vähemmistökielillä viestimisestä vetoamalla yliopistojen kielipolitiikkaan: viestinnän kieliä ovat ruotsi ja englanti.

Uuden kielen oppiminen tuntuu kuitenkin valtavan juurruttavalta. Kieli avaa pääsyn yhteisöihin, jotka ennen olivat vieraita ja kaukaisia. On huikeaa huomata, miten vivahteita voi rakentaa sanoihin tavoin, jotka poikkeavat siitä, miten niitä olen aikaisemmin tottunut ilmaisemaan. Yhtäkkiä maailma on liikuteltavissa ja uudelleen sisustettavissa, raja-aidat kaadettavissa.

’Sivistys’ on seesteinen ja hieman ylevältäkin kuulostava sana. Saksankielisellä kielialueella sen vastine Bildung taas on varsin arkinen käsite: puhutaan sivistyspolitiikasta (Bildungspolitik) sekä sivistyksestä opetuksen ja kasvatuksen tavoitteen. Sivistysmedialla (Bildungsmedien) taas tarkoitetaan oppimateriaaleja.

Sivistyminen on sitä, että löytää itsensä ja yhteytensä maailmaan, esimerkiksi kielen kautta.

Etymologisesti Bildung-sanan kantasana Bild viittaa kuvaan. Sivistys on kuvantamista, tekemistä, muovaamista, luomista tai muotoilemista. Siinä mielessä se tulee lähelle kulttuuri-sanan ytimessä lymyävää kultivaation (cultivation) käsitettä ja prosessia: istutamme siemeniä, seuramme kasvua ja vaalimme siementen tuottamaa satoa. Kieleen kasvamisen ja kielen avulla kasvamisen aikaperspektiivi on rajaton, tai ainakin elämän mittainen.

Emme ole tunteettomia robotteja

Sivistys-sanan välittämä kasvamisen ja tekemisen näkökulma korostaa kielen oppimiseen ja osaamiseen kytkeytyvää tunnesidettä. Emme ole robotteja, jotka voi ohjelmoida toteuttamaan itseään. Hankkiaksemme itsellemme eväitä jonkin kielen ja kulttuurin hallitsemiseen meidän pitää ponnistella. Ponnisteluun kuuluvat kokonaisvaltainen ihmisenä oleminen ja ymmärrys, joilla on suuri merkitys, kun yritämme ymmärtää, miten kielen puhujat hahmottavat maailmaa tai miten kielet ovat yhteydessä toisiinsa.

Kun kasvamme johonkin kieliyhteisöön, kasvatamme samalla mahdollisuuksiamme sen elämään.

Jokainen kielenkantaja voi osaltaan edistää kielen elinvoimaisuutta ja uudistuvuutta.

Monikielisessä yhteiskunnassa kielet ovat keskuudessamme äidinkielinä, toisina, kolmansina ja neljänsinä kielinä, vieraina kielinä ja vähemmistökielinä – eivät vain vieraina kielinä. Kasvattaessamme kielipääomaamme vahvistamme empatiataitojamme, kulttuurien välistä ymmärrystämme, inhimillisyyttämme. Samalla vähennämme uuden kohtaamisen herättämiä pelkoja, epävarmuuksia ja ennakkoluuloja.

Kielisivistys on kykyä ottaa huomioon toisen ihmisen kielellinen kiinnittyminen maailmaan ja arvostaa sitä. Sivistymme, koska oppiminen on nautinnollisen vapaata hyödyn tavoittelusta, ja koska kiinnitymme siten maailmaan tavalla, joka lisää hyvinvointiamme.

Lisää aiheesta:

• Heiskanen, E. & Kouvo, T. (2024). Lukeva ihminen on aktiivinen toimija maailmassa ja sen tapahtumissa. MustRead, 11.4.2024.
• Seppä, M., & Ahlholm, M. (2024). Puhuminen ja kirjoittaminen kotoutumiskoulutuksessa: Suomenopettajien näkemyksiä taitojen kehittymisestä ja tukemisesta. Aikuiskasvatus, 44(1), 22–35.